Saturday, 15 August 2009
Joudumme hiljenemään hetkeksi
Thursday, 13 August 2009
Tulevaisuus: poliittiset murhat
Se esti monta poliittista murhaa. Sillä poliittinen kiihko on tarttuva tauti.
Tämä ei mene perille halla-aholaisiin. He ilmeisesti luulevat että he ovat ainoa porukka joka voi ja saa kiihkoilla. Se kertoo tietysti turvallisesta elämästä. He ovat pullasutulla paapottuja armeijaakäymättömiä jotka ovat tottuneet siihen että kaiken saa mitä tahtoo kun vain heittäytyy laattialle kiemurtelemaan ja parkumaan. Varmasti yksi syy tuohon parkumiseen ja hillumiseen on se että kaikki muut käyttäytyvät hillitysti ja ihmisiksi. Se että siihen voi luottaa että kaikki muut käyttäytyvät hillitysti ja ihmisiksi.
Mutta kuten tuo Kiiskinen sanoo: poliittinen kiihko on tarttuva tauti. Kun kämyt julistavat olevansa aseistautunut joukko ja panevansa kymmeniä tuhansia suomalaisia suohautaan, arkijärjen mukaan joku asemies päättää ehtiä ennen ja murhata ennen kuin hänet itsensä murhataan. Halla-aholaisten poliittinen kiihko tarttuu kyllä halla-aholaisten vastustajiin. Ja toisin kuin sivarisankarit mielellään uskottelevat itselleen, halla-aholaisten vastustajissa on paljon armeijan käyneitä. Armeijan käyneet eivät tee sekopäisiä himomurhia. Armeijassa ei nimittäin opeteta murhaamaan. Armeijassa opitaan eliminoimaan vihollinen tehokkaasti ja ilman omia tappioita.
Kun menee soitellen sotaan ilman sotataitoja, on paha riski että toisella puolella on sellaisia poikia joilla on sotataidot. Niillä taidoilla ei tehdä kömpelöitä murhia, vaan eliminoidaan vihollinen.
Wednesday, 12 August 2009
Muistutus siitä mikä on kämyjen tulevaisuus
Halla-aholla ja halla-aholaisilla alkaa olla maksun aika. Homma on kussut housuun, ja nyt pitäisi keksiä kunniallinen tapa perääntyä. Ikävä kyllä on jo liian myöhäistä. Liian monilla on jo kana kynittävänä halla-aholaisten kanssa. Näin puhuu kansa:
Halla-ahon kannattajat luulevat voivansa palata takaisin sivistyneen yhteiskunnan helmoihin nyt kun halla-ahoilu on loppumassa ja Mestari itse murtunut. Suuri joukko yhteiskunnan valtavirran edustajina itseään pitäneitä ihmisiä hairahtui Halla-ahon kelkkaan tajuamatta millaisesta roistosta oli kyse eikä ehkä itsekään tiedä miten tässä näin pääsi käymään.
Nyt he kuvittelevat voivansa noin vain palata ihmisten ilmoille. Mutta moni ystävyys on katkennut kun halla-aholainen uuskäännynnäinen solvasi vanhoja kavereitaan mokuttajiksi. Moni rehellinen kokoomuslainen jota halla-aholaiset haukkuivat viherpunikiksi puristelee nyrkkiä, puukkoa tai kivääriä ja haluaa kostoa ja hyvitystä solvauksista.
Pahin vaara yhteiskunnalle ovat juuri nämä valtavirtaan ujuttautuneet mätäpesäkkeet. Ne rautanyrkit ja muut ilmiselvät äärioikeistoroikaleet jotka tämän jälkeen vielä pysyvät Halla-ahon riveissä eivät ole vaaraksi, koska ne ovat juuri niin typeriä että maalaavat vaikka naamaansa hakaristin eivätkä ymmärrä miksi se ei kansaa miellytä.
Nyt on tullut aika leikata yhteiskunnasta se märkä- ja mätäpesäke, se syöpäpesäke, joka Halla-ahon ympärille on kehittynyt. On koston aika. On aika vaatia kovalla kädellä hyvitystä Halla-aholta ja hänen kannattajiltaan. “Viatonta verta on jo kyllin vuodatettu. Vuotakoon nyt viallinenkin veri.”
Toinen kannanotto:
Kusipäähän tehoaa kaikkein parhaiten häpeärangaistus. Kusipäisyys kun johtuu huonosta itsetunnosta, siksi kusipää yrittää saada muut näyttämään vielä huonommalta kuin millaiseksi hän itsensä tuntee.
Halla-ahon jutuista voi päätellä että äijä tuntee itsensä todella surkeaksi olioksi, semmoiseksi jota oikeastaan hänen itsensäkin mielestä saa piiskata ja häpäistä minkä haluaa. Sitähän hän ilmiselvästi kerjää, ja sitten oikein nautiskelee kun itkee kuinka häntä on taas kiusattu.
Lisää:
Muistakaa entisten taistolaisten solutus: Kun vallankumousta ei tullutkaan, taistolaiset lopettivat sen tekemisen. Mutta eivät toimintaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Päinvastoin, entiset taistolaiset ovat soluttautuneet sen huipulle saakka. Ja nyt on pelättävissä, että entiset halla-aholaiset yrittävät samaa. Sitä ei saa päästää tapahtumaan. Näitä “voiman pimeälle puolelle” aikoinaan menneitä on jatkuvasti muistutettava halla-aholaisesta menneisyydestään, ja siitä on kerrottava kaikelle kansalle!
Halla-aholaiset tosiaan muistuttavat taistolaisia. Oli Suomen häpeä, että taistolaisten annettiin riehua niin pitkään. Mutta silloin emme voineet asialle mitään, koska Ryssä painosti meitä. Mikään ulko-valta ei pakota meitä nyt paapomaan halla-aholaisia.
Ja vielä:
Totta turiset veli. Ne hommalaiset jotka ovat soluttautuneet yhteiskuntaan on puhdistettava. Meille he suunnittelivat kuolemaa “puhdistuksissa”, itse kokekoot ainakin puhdistuksen pois työelämästä.
Jatketaan:
Halla-aho kirjoittaa kylmiä faktoja: Se on fakta, että Halla-aho saisi hekuman eli orgasmin jos ampuisi homon kuoliaaksi.
Jokainen Halla-ahon kannattaja on syöpäkasvain, ei ihminen. Sen lapset eivät ole lapsia, vaan etäispesäkkeitä. Syövän kanssa ei neuvotella, että ole nyt hyvä syöpykkä kiltti ja jätä potilas henkiin. Syöpää vastaan taistellaan säteilyttämällä ja kirurgin veitsellä.
Saas nähdä onko Halliksen viisasta ryömiä esille sieltä kellaristaan. Tehtaanpuiston homo ja muut hänen ja opetuslasten loukkaamat, joita on helvetin paljon, ovat ehkä päättäneet hankkia oman pyssyn turvakseen. Ja ampuvat mieluummin itse ennen kuin odottavat että Hallis ottaa aseen esiin. Eräs kirjoittaja pohtii jo:
Pitäisiköhän hakata eräs eiralainen. Hmm. Tässä vain pohdin, että olisiko se siitä mahdollisesti seuraavan rikosoikeudellisten seuraamusten arvoinen teko.
Päähän-ampumisella tuo “Hmm” ei sentään hekumoinut kuten Halla-Aho itse. Toinen kirjoittaja vastaa:
Neitejä eivät lyö kuin halla-ahon natsilahko, jonka jäsenet hakkaavat tarvittaessa lapsiakin, jos nämä ovat väärärotuisia.
Kansa tietää jo mitä lössiä Halla-ahon takana on. Sellaista lössiä josta ei kunnon kansalaisia tule tähän maahan koskaan enää. Osa niistä on kai jotain tietokone-nörttejä jotka luulee olevansa korvaamattomia koska osaavat jotain koodia napsuttaa.
Mutta kaikki koodit on maailman standardia ja samanlaisia kaikkialla. Niin että näitä nörttejä ei ole mikään pakko työllistää eikä muutenkaan hyysätä. Uudet nörtit me saadaan vaikka Intiasta tämän halla-aholaisen paska-joukon tilalle. Siellä on pätevää sakkia valmiina lähtemään ja innokkaita alkamaan kunnon suomalaisiksi. Semmosiksi joita Halla-aholaisista ei ikinä enää saada.
Passaa sitten Halla-aholaisen roskajoukon työttömyys-lähiössä miettiä oliko viisasta alkaa rettelöidä ja pilata työllistymisensä. Varsinkin kun työttömyys-korvauksia aletaan lähivuosina leikata koska sossu-hyysäysvaltioon ei ole enää varaa minkä Halla-aholaiset tietää oikein hyvin. Rikolliselta ainekselta leikataan ensimmäiseksi.
Monday, 10 August 2009
Konservatiivit haluavat hajoittaa Kokoomuksen
Eikä ihme. "Konservatiivipuolue" nimittäin ei ole mitään muuta kuin juoni jolla Kokoomus hajotetaan. Rehellisimmät myöntävät tämän ääneen. Facebookissakin on ryhmä "kokoomus hajotettava ennen seuraavia eduskunta-vaaleja".
Kuka niille maksaa siitä että pysäyttävät Kokoomuksen marssin kohti sille oikeutta myöten kuuluvaa valtionhoitaja-puolueen asemaa? Kuka?
Thursday, 6 August 2009
Natsiterroristien suunnitelmat Halla-ahon oikeudenkäynnin varalle
Sursotar aikoo kai vapauttaa sankarinsa väkivalloin. Rasistinen terrorikampanja on tauonnut koska Sursotar keskittää nyt elokuussa vaajamiehiä Helsinkiin kaikkialta maasta. Ilmeisesti provinssista tulee vaajamiehiä jotka suorittavat itse vapautus-iskun ja majoittavat Halla-ahon helsinkiläisten tukijoiden järjestämään turva-taloon. Tämän jälkeen Sursotar aloittaa luultavasti oikean terrorikamppanjan pommeineen ja poliittisine murhineen. Sursotar on kiihdyttänyt kamppanjaansa asteittaisesti viimmeisten kolmen vuoden aikana ja Halla-ahon vapautusisku voisi olla se merkki josta alkaa täysimittainen terrorismi.
Tästä on erotettava peruskämylinja. Perus-netsit aikovat osoittaa mieltään Halla-ahon oikeustuomioistuimen ulkopuolella ja jos oikeus ei myönny heidän painostukseen he menevät eduskuntatalolle räyhäämään. Tämä suunnitelma on selitetty useammalla kuin yhdellä foorumilla joten tämä taitaa olla viimmesen päälle päätetty. Kyse on vain "mielen-osoituksesta". Mutta kuten tiedetään perus-netseillä ei ole kunnon sotilaskuria (toisin kuin Sursotarilla). Toisin sanoen eduskunta-talolle tulee kuitenkin joku hölmö mukanaan ampuma ase. Sitten kun se tyhmä uhkailee sillä niin paikalle tulevat sotilaat Pasilla hyvin nopeasti. Sen jälkeen kämyille ottaa olkileipä kun solttupojat ampuvat kohti ja kovilla.
Meidän kunnon ihmisten ongelmat siinä tietysti ratkeavat kertaheitolla. Me täällä Nälkäkorven torpassa ollaan kovasti sitä mieltä että jokanen kämy jolla on vatsassaan rynkkärin luotien reijät ja munuaisten kohdalla niiden luotien ulostulotiet on yksi ratkaistu ongelma. Me toivotammekin solttupojille hyvää metsästys-onnea.
Asiamme - Our Cause
Tuesday, 4 August 2009
Mäki-Ketelä maltillistamassa Hommaa?
Tämä Mäki-Ketelän pohjalainen reiluus sai tietysti odotetun vastaanoton, eli hompanssit joutuivat raivon valtaan ja syyttelivät häntä mokuttajaksi ja mamuttajaksi.
Ihan järkevää puhetta Päälliköltä, mutta järki ei ole Hompaniassa koskaan ollut korkeassa kurssissa. Ehkä se Mäki-Ketelä tosiaan on Supon agentti, koska tuo tuollainen touhu olisi aika lailla poliisin etujen mukaista. Jätkä haluaa rajoittaa maahanmuuttoa, mutta samalla vähentää mamukriittisen porukan taipumusta ahdistella rikollisesti maassa jo olevia. Tämä on ihan järkevä linja täältä Nälkäkorven torpastakin katsoen, ja jos ns. maahanmuutto-kriitikot lähtisivät tälle linjalle niin me täällä panisimme pillit suosiolla pussiin. Ei meillä eikä kellään järkevällä ihmisellä voi olla mitään semmosta maahanmuutto-kritiikkiä vastaan, jossa ei suosita eikä yllytetä maahanmuuttaja-vastaisia rikoksia, ei haaveilla kymmenien tuhansien suomalaisten murhaamisesta eikä ahdistella ja solvata toista mieltä olevia.
Sellanen mamu-kritiikki jää kuitenkin haaveeksi koska hommalaisuuteen kuuluu ihan erottamattomasti rotusota-fantasiat, väkivallalla mässäily sun muu kakaroiden runkkaustouhu. Sakissa on niin paljon ilmi-selviä sykopaatteja, taparikollisua ja lataamo-kundeja että on turha haaveilla niiden miehistymisestä.
Sunday, 2 August 2009
SRS = Suomen Rotutieteellinen Seura?
Saamiemme tietojen perusteella Sursotar-miehen profiili hahmottuu yhä selvempänä:
* akateemisesti koulutettu
* tietää (ja on kiinnostunut) riittävästi solubiologiasta, evoluutiosta ym. antaakseen rotuteorioilleen tieteellisen kaiun
* armeijan käynyt, reserviupseeri (sen mukana tulevat tarpeelliset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset yhteydet), hallitsee aseenkäytön ja muut terrorismin kannalta välttämättömät taidot
* ei mukana arkipäivän työelämässä eikä perillä sen kannalta oleellisista ongelmista (tämä on tietysti yleistä kämyjen piirissä muutenkin, vrt. Halla-aho) - ammatiltaan esim. jonkinlainen konsulentti (= paskan jauhaja, joka tunkee työpaikalle lähinnä työtä häiritsemään)
Saturday, 1 August 2009
Ei "SURSOTAR", vaan "SRS-Sursotar"
On myös mahdollista että "SRS-Sursotar" on lohjennut jostain aikaisemmasta ryhmästä nimeltä "SRS" ja käyttää nimimuotoa "Sursotar" erottuakseen tästä. Tai voi olla että "Sursotar" on "SRS"-nimisen järjestön alaosasto.
Thursday, 30 July 2009
SURSOTAR ja Homma - läheisempi yhteys kuin luulimme?
Wednesday, 29 July 2009
Kenen puolelle SURSOTAR asettuu Homman revetessä?
Nyt on kiintosaa nähdä kenen puolelle SURSOTAR asettuu. Ettei vain Eirassa alkaisi asuntojen hinnat tippua kun SURSOTARin auto kaahaa Halla-ahon talon ohi ja ampuu konetuli-aseella muutamia varotus-laukauksia?
Homma on kussut jo
Hommafoorumin seuraaminen loppuu sitten minunkin osaltani ainakin toistaiseksi. Kannatan edelleen asiaa, jos asiaksi määritellään järkevän maahanmuuttopolitiikan ja suoran demokratian (yms.) edistäminen. En kuitenkaan koe Hommaa sellaiseksi alustaksi, jolla jaksaisin keskustella tai jota voisin kannattaa.
Oma litmustestini - "litmustesti" tarkoittaa oikealla suomella suunnilleen "koetinkiveä", englannin lithmus test tarkoittaa suomen kielen "lakmuspaperia" - useimmissa asioissa on kysymys, "voisinko suositella tätä |keskustelualuetta] kavereilleni." En voi. Sikäli kun se ketään kiinnostaa, itselleni kai viimeinen naula arkkuun oli tämä keskustelu kuopiolaisen Vasankarin toilailuista: http://hommaforum.org/index.php/topic,10607.0.html. Turhan monissa kommenteissa on minun- täysin subjektiivisesta - mielestäni sellainen sävy (yksinkertaistetusti "maahanmuuttaja -> syyllinen"), jota en oikein voi kannattaa.
Aiemminkin tämä mm. Lotta Rotin, az:n ja Kazakstanin huomioima ilmiö on vähän häirinnyt. Nyt vain kohinan suhde asiaan on noussut sellaiseksi, etten suoraan sanottuna jaksa enää selailla sivukaupalla Suoli24-tason letkautteluja (toki ilahduttavasti myös näiden letkautusten kritiikkiä) kun parempaakin tekemistä olisi.
Tuesday, 28 July 2009
Kun suuret jäsentenväliset alkavat
Meillä täällä Nälkäkorvessa on jo käynnissä kova vedonlyönti ja jännäys siitä, kuka hommalainen ensimmäiseksi kylmätään suurissa jäsentenvälisissä.
Sunday, 26 July 2009
Mikko Ellilän Hommakriittinen jihad jatkuu
Ellilä:
Mielestäni Halla-aho on kupla, joka on puhjennut ajat sitten. Halla-aho on passé. Halla-ahon vittumainen käytös äänestäjiään kohtaan a) kannattajakorttien kerjäämisessä ja sitten niiden tuhansien kannattajakorttien käyttämisessä halkojensytykkeenä ja b) kaikenlaisen kritiikin torjumisessa tyyliin "vittu, ei mun tartte kaupunginvaltuustossa mitään tehdä, sitä paitsi kaupunginvaltuustolla ei ole oikeasti mitään valtaa mihinkään asioihin" osoittaa, että hän ei ole riittävän halukas tai kyvykäs toimimaan politiikassa aktiivisesti.
Se, että Halliksesta ei ole poliitikoksi, on ollut selvää jokseenkin kaikille jotka ovat lukeneet pojan sepustuksia. Paitsi niille (= Hommalaisille ja muille sisuloisille), joita Prohveetta on Pyhällä Pippelillänsä onnistunut kusemaan silmään.
Ellilä:
Halla-aho itse jostain syystä varsin pitkään haistatteli varsin aggressiivisesti niille ihmisille, jotka tällaisen foorumin perustamista yrittivät ehdottaa.
Hallis on siis ihan henkilökohtaisella tasolla ikävä ja pottumainen tyyppi. Me täällä Nälkäkorven torpassa olemme kyllä tienneet sen jo pitkään, koska verkostomme on kertonut Halliksen käytöstavoista yhtä jos toistakin.
Ellilä:
Tämä nyt ei sinänsä ole mitenkään merkittävä asia, mutta muistan Halla-ahon heittäneen nimenomaan imemunaa-tasoista diskurssia minulle ja muille vieraskirjan lakkauttamista ja keskustelufoorumin perustamista esittäneille ihmisille parin vuoden ajan livenä kaljakapakassa.
Ruoja yksin tietää mikä siinäkin on että aikuiset miehet palvovat jumalanaan sälliä joka haistattelee tuollaseen tyyliin omille kavereilleen. Totisesti huomaa että on armeija pojilla käymättä. Ei ole kellään munaa sanoa vastaan, Elliläkin on sietänyt vuosikausien vittuilua. Oikeat MIEHET olisivat nuijineet Halliksen oikean sinimustan näköiseksi heti kun suunsoitto alkoi.
Lisää hupia Ellilästä
Sinä siis kuulut siihen sosiokulturaaliseen viiteryhmään, jossa turpiinvetouhkaukset ovat arkipäivää.
Normaalien ihmisten ilmoilla väkivaltaisia uhkauksia ei hyväksytä.
Reinon kaltaiset rikolliset eivät tällaista tietenkään tajua. Siksi en halua olla tuollaisten kusipäiden kanssa missään tekemisissä. Väkivaltaisia uhkauksia ei voi kuitata huumorilla. Ensimmäinen uhkaus tuli puhelimitse ja toinen livenä. Tämä ei mahdu minun huumorintajuuni. Minä en liiku sellaisen rikollisen roskaväen parissa, jossa turpiinvetouhkaukset ovat normaalia meininkiä.
PAHOINPITELY ON RIKOS JA SELLAISELLA UHKAAMINEN ON RIKOS.
On se nyt kumma, että tämä täytyy eksplisiittisesti mainita. Missä paskalävessä te olette elämänne viettäneet, jos pidätte väkivaltaisia uhkauksia normaalina käytöksenä?
Missä paskalävessä? No missähän olisivat. Ehkä semmosessa ala-kulttuurissa jossa on normaalia meininkiä hekumoida vihreiden naisten raiskauksella, homojen ampumisella takaraivoon ym. Takaraivoon ampuminen on rikos ja sellaisella uhkaaminen on rikos, ja sellaisella hekumointi osoittaa erittäin huonoa makua.
Saturday, 25 July 2009
Myös Hommafoorumin jäsenkunta uusiksi?
Hommaforumilla ei voida hyväksyä sellaista rikollista roskaväkeä, jonka mielestä laittomat väkivaltaiset uhkaukset ovat ihan normaalia puhetta.
Tässä taannoin Perussuomalaiset ilmoittivat, että puolueeseen hyväksytään tästedes vain hyvämaineisia, ts. jäsenkunta pannaan kerralla uusiksi. Nyt näyttää siltä, että myös Hommafoorumin jäsenistöä ollaan kokonaan vaihtamassa. Tähän mennessä ehto Hommafoorumin jäsenyydelle on käytännössä ollut se, että ollaan "rikollista roskaväkeä, jonka mielestä laittomat väkivaltaiset uhkaukset ovat ihan normaalia puhetta".
Mikko Ellilä, Hommafoorumin kuningas
Tämä ei ole mikään huumoriasia, joten hymiöt eivät kuulu tähän.
Mikään minun repliikkini ei ole sellainen, että se antaisi jollekin vitun Reinolle legitiimin syyn uhata minua fyysisellä väkivallalla.
Kerron nyt kuitenkin sinun mieliksesi, että Reinon esittämän turpiinvetouhkauksen ainoa syy oli minun valitsemani jatkopaikka.
Paskapuhe tämän juiceleskistyylisen kaljakapakan homomaisuudesta oli Halla-ahon keksimä puujalkavitsi. Aivottomana perseennuolijana Reino vain toisteli tätä Halla-ahon vitun tyhmää läppää. Kun Halla-aho sanoi "Mikäs homobaari tämä on?", Reino sanoi: "Ellilää pitäisi vetää turpaan siitä hyvästä, että hän toi meidät tähän homobaariin."
Reinon ja Halla-ahon edustama väkivaltainen roskaväki pitää turpiinvetouhkauksia normaalina diskurssina. Tätä taustaa vasten ei ole mitenkään yllättävää, että tämä vitun vammainen kusipää nimeltä Reino sanoo tätä juiceleskistyylistä kaljakapakkaa homobaariksi vielä päiväkausia jälkikäteen. Jos joku on tarpeeksi tyhmä esittääkseen turpiinvetouhkauksia kapakanvalinnan vuoksi, sama kusipää on varmasti tarpeeksi tyhmä kutsuakseen Juice Leskisen kantakapakan tyylistä pubia homobaariksi.
Mestari-jonka-Kakkakin-on-Kultaa on sitten muuttunut "väkivaltaiseksi roskaväeksi", ja Pyhä Kuuliaisuus Mestarin Pyhälle Sanalle on muuttunut "aivottomaksi perseennuolennaksi". Me täällä Nälkäkorven torpassa taisimme tehdä virheen kun vaadimme pyssyjä takavarikoitaviksi kämyiltä. Jos sopu veljeslämpimässä joukossa on tätä tasoa, olisi ehkä viisainta antaa poikien pitää pyssynsä, niin he huolehtisivat Homo kämyniensis -apinaihmislajin apuharvennuksesta ihan itse, ilman poliisin tark'ampujien apua.
Hieno sana "diskurssi" muuten tarkoittaa puhetapaa. Opetelkaa kämyt suomea.
Koska me täällä Nälkäkorvessa ollaan huonoja kirjoittajia ja muutenkin laiskoja paskoja, otamme talteen myös Suomi-kaksnelosen vitsikkäät kommentaarit. Eräs heikäläisistä on tiivistänyt tapahtumat seuraavasti:
1. Vintage-diskohousuihin ja napapaitaan pukeutunut Mikko "Rotuliberaali" Ellilä ehdottaa yhteisellä saaristoretkellä käyneitä maahanmuuttokriittisiä lähtemään kanssaan tutustumaan Turun yöelämään.
2. Kun saavutaan Ellilän ehdottamaan paikkaan, Jussi "Rotutohtori" Halla-aho huomauttaa kuivasti, että mikäs homopaikka se tämä on.
3. Hullunhauska (ei oikeastaan) Jari "Reino" Leino huomauttaa, että Ellilää pitäisi vetää turpaan, koska hän toi maahanmuuttokriittiset moiseen mestaan.
4. Ellilä, jolle on jo vittuiltu hänen (mielestään) katu-uskottavista vaatteistaan, vetää herneet nenään, maahanmuuttokriittinen liike hajoaa.
Ikävä kyllä näin helposti paskasakki ei hajoa, kuten seuraava kirjoittaja tietää:
Tyyppi, joka on vihjaillut siirtymisestä "katoilta äänestämiseen", mikäli ihmiset eivät seuraavissakaan vaaleissa äänestä maahanmuuttokriittisten näkökulmasta oikein, on itse ihan paskajärkyttynyt, kun häntä ohimennen - ja "huumorilla", niin kuin maahanmuuttokriittisten kanssa aina - uhkaillaan väkivallalla. Ottaako Ellilä tämän opikseen, tajuaako hän mihin porukoihin on tullut mentyä mukaan, ja mitä itsekin on tullut uhottua, ihan sakkotuomion aiheeksi saakka? Tuskin, pelkään. Pikemminkin luulen että välirikon jälkeen Ellilä alkaa (tämän henkilökohtaisen luokkauksen takia, ei tosiasiallisin perustein) syyttää Halla-ahoa, "Reinoa" ja muita heikäläisiä liian VÄHÄISESTÄ radikalismista suhteessa maahanmuuttoon.
Siellä Suomi-kaksnelosessa piisaa myös hyviä käytännön vihjeitä kaikille, jotka haluavat hauskaa kämyjen kustannuksella:
On aihetta epäillä, että tuo nolo Homma-ketju katoaa ennen pitkää, samoin kuin tämä Suomi24-ketju. Kopikoikaa siis kaikki hauska tavara koneellenne, niin ettei se häviä bittiavaruuteen. Luulenpa että hommakerholaisten iltamien tiimoilta riittää vielä paljon hupia meille normaaleille ihmisille...
Kiukutteluhan on tunnetusti oikukkaiden kauniiden naisten laji. Varsinkin missien. Tähän mennessä Miss Kämy-kisan ehdoton ennakkosuosikki on ollut Halla-Jusku itse, mutta nyt hän on saanut kovan luokan haastajan:
Olen aina ajatellut että Hallis on ylittämätön prinsessa mutta Ellilä taitaa viedä voiton!?
"Jos Reinoa ei bannata tältä foorumilta, teen Reinosta rikosilmoituksen. Tiedän Reinon nimen ja osoitteen ja henkilötunnuksen. Lisäksi voin nimetä rikosilmoituksessani useita henkilöitä, jotka kuulivat Reinon esittämän turpiinvetouhkauksen. Reino on lisäksi ilmeisesti kamppailulajien ja/tai kehonrakennuksen ja/tai ammuntaurheilun harrastaja, mitä seikkaa voidaan pitää raskauttavana asianhaarana rikollisten uhkausten esittämisen suhteen."
Onko Elliläkin näitä palveluksesta vapautettuja tai siviilipalveluksen keskeyttäneitä?
Tämä on jotenkin niin sööttiä, Mikko-pieni. Kämyt eivät viimme vuosina paljoa muuta ole ehtineet tekemäänkään kuin uhkailemaan täysin sivullisia pyssyllä, koko yhteiskuntaa terroriteoilla ja naisia raiskauksilla. Voi sitä itkua ja parkua kun yksi kämyistä sitten saa toiselta JUURI TÄLLÄISEN SAMANLAISEN UHKAUKSEN. Yyyyhyyy, minähän olen yksi teistä kämyistä, ei minua saa kohdella kuten jotain rehellistä veronmaksajaa tai muuta multi-kultia.
Mitä sitten niihin oikeushaasteisiin tulee, me täällä Nälkäkorven torpassa ollaan näkevinämme, että hienostuneena ja sivistyksestä litisevänä sanan-käyttäjänä tunnettu Ellilä käyttää tuossa ylläolevassa vuodatuksessa herra Reino-Leinosta nimitystä "vitun vammainen kusipää". Jos herrat aikovat nostella syytteitä ja haistattaa toisillaan oikeudet, taitaa Reino-Leino-Heino-Keinolla olla hyvät saumat saada Ellilä vastuuseen törkeästä kunnian-loukkauksesta. Tosin herra Eino-Leino-Keino-Reino-Heino-Kauno-Vieno saattaa hyvinkin jättää oikeusistunnot sikseen ja muovata vain Ellilän julkisivun postmodernimman näköiseksi, hän nimittäin tuntuu olevan enemmän suoran toiminnan (SURSOtoiminnan???) miehiä.
Tapelkaa pojat. Saatte tupakkaa.
Valkoiset miehet tekivät rikoksia, kämyt taas hiljaa
No niin lapset, toistakaa taas setä Kalma-ahon perässä: Valkoinen rotu hyvä rotu. Valkoinen rikollinen hyvä rikollinen. Valkoinen rosvo hyvä rosvo. Valkoinen murhaaja hyvä murhaaja. Valkoinen raiskaaja hyvä raiskaaja. Valkoinen kyrpä hyvä kyrpä. Valkoisen raiskaajan AIDS tartunta hyvä AIDS tartunta. Valkoisen miehen AIDS-iin kuoleminen hyvä kuoleminen. Venäläinen rotu valkoinen rotu. Venäläinen rotu hyvä rotu. Venäläinen sotilas hyvä sotilas. Venäläinen panssari hyvä panssari. Venäläinen atomipommi hyvä atomipommi. Venäläinen hyökkäys hyvä hyökkäys. Venäläinen miehitys hyvä miehitys. Venäläinen miehittäjä hyvä miehittäjä. Venäjän kirkkoslaavi hyvä kieli.
Friday, 24 July 2009
Hyviä uutisia!
Vähemmän kämyjä - siistimpi Suomi! Lisää rahaa poliisin aseisiin!
Thursday, 23 July 2009
SURSOTAR iski Jyväskylässä
Näin kiristyy SURSOTAR:in tappava kuristusote Suomi-neidosta.
