Rasistille kaikki on luvallista, "mamulle" ja "hyysärille" ei mikään. Rasisti voi käyttää meitä vastaan kaikkea mitä sanomme ja teemme, mutta mitään mitä rasisti itse sanoo ja tekee, ei ole lupa käyttää häntä vastaan. Rasisti on arvostelun yläpuolella, kuin pronssisoturi jalustalla. Rasisti halveksii meitä, jotka emme vihaa, ja pitää meitä tyhminä, karjana. "Mamu" ei ole rasistille ihminen, "hyysäri" on rasistille ali-ihminen, vajaaälyinen "mokuttaja", joka, toisin kuin rasisti, ei kykene ajattelemaan omilla aivoillaan."
Saturday, 15 August 2009
Joudumme hiljenemään hetkeksi
Sunday, 2 August 2009
SRS = Suomen Rotutieteellinen Seura?
Saamiemme tietojen perusteella Sursotar-miehen profiili hahmottuu yhä selvempänä:
* akateemisesti koulutettu
* tietää (ja on kiinnostunut) riittävästi solubiologiasta, evoluutiosta ym. antaakseen rotuteorioilleen tieteellisen kaiun
* armeijan käynyt, reserviupseeri (sen mukana tulevat tarpeelliset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset yhteydet), hallitsee aseenkäytön ja muut terrorismin kannalta välttämättömät taidot
* ei mukana arkipäivän työelämässä eikä perillä sen kannalta oleellisista ongelmista (tämä on tietysti yleistä kämyjen piirissä muutenkin, vrt. Halla-aho) - ammatiltaan esim. jonkinlainen konsulentti (= paskan jauhaja, joka tunkee työpaikalle lähinnä työtä häiritsemään)
Saturday, 1 August 2009
Ei "SURSOTAR", vaan "SRS-Sursotar"
On myös mahdollista että "SRS-Sursotar" on lohjennut jostain aikaisemmasta ryhmästä nimeltä "SRS" ja käyttää nimimuotoa "Sursotar" erottuakseen tästä. Tai voi olla että "Sursotar" on "SRS"-nimisen järjestön alaosasto.
Thursday, 30 July 2009
SURSOTAR ja Homma - läheisempi yhteys kuin luulimme?
Wednesday, 29 July 2009
Kenen puolelle SURSOTAR asettuu Homman revetessä?
Nyt on kiintosaa nähdä kenen puolelle SURSOTAR asettuu. Ettei vain Eirassa alkaisi asuntojen hinnat tippua kun SURSOTARin auto kaahaa Halla-ahon talon ohi ja ampuu konetuli-aseella muutamia varotus-laukauksia?
Thursday, 23 July 2009
SURSOTAR iski Jyväskylässä
Näin kiristyy SURSOTAR:in tappava kuristusote Suomi-neidosta.
Saturday, 18 July 2009
SURSOTAR valmistelee terrori-iskua Kultarantaan?
On selvää että tämä oli tiedustelutoimintaa tulevia terrori-iskuja silmällä-pitäen. Homman lysyhartia-nörtit eivät tietenkään itse osaa eivätkä uskalla iskeä mihinkään. Mutta hekin voivat (ehkä tietämättään) toimia SURSOTAR-in rotusota-terroristien tiedustelijoina ja miinanpolkijoina.
Friday, 17 July 2009
SURSOTAR, Suomen Sisu ja Homma - terrorismia laillisesti
Vastaava systeemi on halla-aholaistenkin alakulttuuri-porukassa. Meillä on Suomen Sisu, johon Halla-aho kuuluu. (Hän ei enää sitä peittele. Tosin Paul's Boutique blokissa mainitun peite-operaation aikana hän saattoi uhata kunnianloukkaus-syytteillä niitä jotka väittivät että Halla-aho oli toiminut sisuloisissa. Virallinen totuus oli silloin että Halla-aho oli ennen ollut "vihervasemmistolainen" kunnes hänen älyllisesti kyvykkäämmät ystävänsä Seppo Lehto ja Claeus an, auf, hintter, in, über, unter, vor und zwisschen den Graeifwendorpff käännyttivät hänet oikeaan kansallismielis-uskoon. Tämän muistorikkaan tapahtuman kunniaksi Halla-aho säilyttikin netti-sivuillaan pitkään oivallista kokoelmaa opettajiensa ja esikuviensa valikoituja opetuksia.) Meillä on Hommafoorumi, joka on muka itsestään syntynyt Halla-ahon vieraskirjasta, mutta samaa porukkaa siellä tietysti luuhaa salanimien takana. Meillä on SURSOTAR, ja sielläkin lienee suurelta osaltaan samoja tyyppejä. Tämä kaikki on tietysti ihan silkkaa sattumaa. Vai mitä?
Tietysti Sisu ja Homma ovat eri asia kuin Sursotar. Sivarien, mielisairaalapotilaiden ja larppipelaajien vellihousu-poppoosta ei saa oikeaa taistelija-joukkoa. Oikean Sursotar-miehen profiiliin kuuluu ainakin seuraavat ehdot:'
- Pitää olla armeijan käynyt. Ampumaratasivarit osaavat korkeintaan paukutella pyssyillä mutta Sursotar-miehen pitää elää tarvittaessa taivasalla ja osata soluttautua erilaisiin sakkeihin ja villitä niitä. Sivareilla ei myöskään ole sotilaskuria eikä kykyä toimia sotilaallisessa organisaatiossa.
- Pitää olla melko nuori ja liikunnallinen. Läskin nörtin keho ei kestä sellasta elämää mitä oikealla SURSOTAR-miehellä joutuu olemaan. Eikä saa olla perheellinen mies tietenkään.
- Ei päivätyöpaikkaa. Pätkätöitä ja etätöitä joita voi tehdä langattomalta koneelta vaikka siinä sivussa kun tekee terroritekoja tai järjestelee niitä.
- Laaja kaveriverkosto koska suuri osa toiminnasta on asioiden järjestelyä ja bulvaanien villitsemistä esim. hyökkäämään ulkomaalaisten pitämiin ravintoloihin tms.
Sunday, 12 July 2009
Pohdintoja SURSOTARin luonteesta
Suomi-kaksnelosella oli äsköttäin tämä oivaltava ajatelma rasisteista. Otsikko oli: "Miten rasisti näkee meidät jotka emme vihaa."
" Keskuudessamme on rasisteja, jotka pitävät itseään sankareina, yli-ihmisinä. He ovat mielestään ainoita näkeviä sokeiden valtakunnassa. Rasisti pitää itseään poikkeusyksilönä, eliitin jäsenenä, jota ympäristön orjamoraali ei sido. Hän on narsisti, mutta katsoo, että hänellä on siihen oikeus, koska hän on vapaa, me orjia, koska hän on viisas, me hölmöläisiä. Rasisti näkee itsensä yhtä aikaa sadun pikkupoikana, joka uskaltaa sovinnaisuutta uhmaten huutaa julki, ettei keisarilla ole vaatteita ollenkaan, ja toisaalta Prometheuksena, joka tuo tiedon valon niille, jotka ovat "Puna-Ylen" ja "Hyysäri-Hesarin" Matrixin vankeja.
Asian ydin on tässä. Halla-aholaisten, rasistien, hommalaisten ym. mielestä heidän ei tarvitse noudattaa samoja lakeja, sääntöjä ja perustason käytöstapoja kuin kaikkien muiden: peli, jonka rasisti voi hävitä, ei voi olla reilu peli. Samalla tavalla esimerkiksi Stalin, Hitler ja muut suuret diktaattorit eivät hyväksy reilua ja tasavertaista peliä muiden kanssa. Oikeastaan rasismi on vain seuraus tästä perustason pilallisuudesta rasistin ja natsiterroristin luonteessa. Hän hyväksyy kaverikseen erinomaisesti vaikkapa ulkomaalaisen, ehkä jopa tummaihoisen, jos ulkomaalaisen luonne on samalla tavalla pilalla ja jos ulkomaalainen haluaa taistella samaa vihollista vastaan.
Viholliset ovat ne, jotka haluavat rauhallista ja turvattua elämää. Siksi rasistin ja natsi-terroristin pahin vihollinen ei ole niinkään neekeri ja muslimi kuin "mokuttaja". "Mokuttajia" ovat kaikki tavalliset suomalaiset, jotka eivät kannata väkivaltaa ja yhteiskunta-rauhan tuhoamista. Natsiterroristi nimittäin haluaa yhteiskuntaan epäjärjestystä ja raakuutta niiden itsensä takia. Hänelle elämä on elämää vain silloin kun hän saa tuhota muiden elämän. Rasismi on vain keino, jolla yhteiskuntaan lietsotaan riitaa, vihaa, väkivaltaa ja sekasortoa. Jos saman sekasorron saisi muulla keinolla, rasisti käyttäisi kyllä sitä.
Tätä ei tietenkään kukaan rasisti myönnä, olipa sitten nynny hommalainen tai SURSOTARin kova terroristi. Tavallinen ihminen ei hyväksy tällästä väkivaltaa ja raakuutta paitsi poikeus-oloissa. Siksi suuri osa Halla-ahonkin kirjoittelusta on propakandaa, joka vakuuttelee että poikkeus-olot ovat jo päällä. "Eläinten kanssa sodin eläinten säännöillä", sanoo Halla-aho. Tämä tarkottaa, että ihmisten säännöt eivät sido häntä. Sen voi perustella vain vakuuttamalla, että vastapuolikaan - "barbaarit" kuten Halla-aho sanoo - eivät noudata mitään sääntöjä.
Juuri tässä on se ero mikä on natsiterroristi-kämyjen menttaliteetin ja oikean sotilas-rohkeuden välillä. Sotilas sitoutuu noudattamaan kunnian ja sotalain velvoituksia nimen omaan silloin, kun vastassansa on armoton vainolainen. Sotilas ymmärtää, että se mikä hänen puolensa kohottaa vastustajan yläpuolelle on juuri hänen jaloutensa ja kunniansa, vihollisen roistoihin verrattuna. Koska Halla-aho on pelkkä sivari joka ei ole käynyt armeijaa hän ei ymmärrä mitän sotilas-kunniasta.
Sama tulee näkyviin Kansallismielisillä keskustelusivuilla kirjoittavan nimimerkki LM:n kirjotuksissa. Hoonosoomella kirjottava LM julistaa että suomalainen on jalo valkoinen joka kunnioittaa vihollisen lapsia kun taas vihollinen - siis mustat, somalit, muslimit tai epä-hommalaiset valkoiset - ei sääli edes lapsia. Siksi kaikki kunnia-käsitykset pitää hylätä - koska niillä ei voiteta kunniattomia neekereitä.
Sotilaskunniaan kuuluu käsitys, että kunniallinen tappio on parempi kuin voitto kunniattomin keinoin, että on olemassa ns. moraalisia voittajia. Tämä on Halla-aholle ja kannattajilleen täysin vieras ajatus. Se tuskin voi johtua muusta kuin näissä porukoissa laajalle levinneestä sivariudesta ja siihen kuuluvasta kunniattomuudesta.
Vielä kerran: LM:n mielestä vastapuoli on kunniaton, toisin kuin me hyvät valkoiset joilla on kunnia. Mutta koska vastapuoli on kunniaton, meillä hyvillä valkoisilla ei ole varaa noudattaa kunniakäsityksiämme vaan meidän on tapeltava yhtä likaisin keinoin kuin vastapuolen. Koska me valkoisina olemme kunniallisia, meillä on oikeus likaisiin keinoihin, se ei tahraa meidän kunniaamme. Mustat, neekerit, mokuttajat ym. sitä vastoin ovat joka tapauksessa kunniattomia - jos he esittävät kunniakasta, se on vain hämäystä.
Eli siis taas kerran: minulle yhdet säännöt, vihollisille toiset. Minä olen puhdas ja valkoinen, vaikka tekisin rikoksen, vihollinen on roisto ja syntinen, vaikka noudattaisi lakia.
Tällä lailla halla-ahot ja aateveljensä oikeuttavat itselleen sen mitä tekevät. "Eläinten kanssa sodin eläinten säännöillä".
Kun SURSOTAR ryhtyy terrorismi-tekoihin voidaan olettaa että se seuraa oppi-isiensä aatteita. SURSOTAR-in vaajamiehellä on oikeus tehdä mitä vaan, valkoihoisena suomalaisena hän on joka tapauksessa oikeassa ja kunniakas. Jos joku tavallinen kunnon ihminen närkästyy SURSOTAR-in ja muiden kämyjen kunniattomuudesta, hänet voidaan raivata tieltä koska hän hidastaa ja häiritsee pyhää taistelua. Ja jos joku tavallinen kunnon ihminen panee kovan kovaa vastaan ja käyttäytyy yhtä alhaisesti kuin Halla-aho itse, sitä itkua ja parkua ei jaksa kuunnella sikakaan, jonka Halla-aho silloin päästää. Kaikkien muiden pitäisi olla "suvaitsevaisia" ja kilttejä samalla kun hän kavereinensa teutaroi kuin suolapanoksella ammuttu siitos-sonni. Taas kerran: yhdet säännöt heikäläisille, toiset kaikille muille.
Joka tapauksessa: Tämä reilusta pelistä kieltäytyminen, joka on niin suuri osa Halla-ahon lahkon ajattelutapaa, merkitsee että naiset ja lapset ovat Halla-ahon seuraajien mielestä laillisia murhakohteita heidän rotusodassaan. Jos SURSOTAR on saanut pää-inspiraationsa Halla-aholta ja hänen lahkoltaan, tämä on varmaan SURSOTARinkin stradekia.
Saturday, 11 July 2009
Lisää keskustelua SURSOTARista Suomi-kaksneljällä
"Se [= SURSOTAR] tarkoittaa että Suuren Unelman Suomi on askelta lähempänä. Kansallismieliset voittavat, koska kansallismielisten on pakko voittaa, sillä muuten ei missään ole mitään mieltä, kaikki on ollut turhaa."
Epäilevämpää kommentointia:
"Totta kai Persuissa ja mamu-kriittisissä rehottava lakia halventava ja rikoksia ihannoiva ajattelu on ongelma, mutta onkohan tämän SURSOTARin olemassaolosta oikeasti muuta tietoa kuin jotkut hämärät huhut joita joku Nälkäkorpi kolportteeraa? Kyseessähän voi olla jokin Homman sisäpiirivitsi joka on tahoillansa otettu liian todesta. Ne surkeat kynäniskanörtit jotka Hommassa hilluvat ovat varmaan keksineet koko Sursotarin jotta voisivat tuntea olevansa hurrrjia ja pelottavia taistelijoita ja sitten ikihysteerinen Nälkäkorpi on ottanut huumorin liika todesta.
Eri asia on että mamukriitikkojen turhauduttua politiikkaan on varmaan lisääntyvä riski siitä että se turhautuminen purkautuu väkivaltaan, siitähän nuo pakolaiskeskuspommitkin kertovat. Mutta järjestäytynyt maanalainen terroristijärjestö? Ei se nyt oikein...Sitä paitsi ottaako kukaan vakavasti terroristipuljun jolla on niin naurettava nimi kuin SURSOTAR?"
Vastaus edelliseen:
"
*Ne surkeat kynäniskanörtit jotka Hommassa hilluvat ovat varmaan keksineet koko Sursotarin jotta voisivat tuntea olevansa hurrrjia ja pelottavia taistelijoita ja sitten ikihysteerinen Nälkäkorpi on ottanut huumorin liika todesta.*
Niin. Kaikki päähänampumis-, uunitus- ja leirityspuheetkin ovat vain "huumoria". Huumoria on myös "katoilta äänestäminen" ja "arvokonservatiivinen vallankumous". Huumoria, huumoria pitää aina olla. Heh heh, eihän tässä tosissaan olla, kun vaaditaan "mädättäjistä puhdistettua" Suomea.
*Sitä paitsi ottaako kukaan vakavasti terroristipuljun jolla on niin naurettava nimi kuin SURSOTAR?*
Ottaako kukaan vakavasti kansallismielisen aivoriihen, jolla on niinkin naurettava nimi kuin Homma? "Homma on nousussa" on sekin sisäpiirin vitsi, viittaa 90-luvun natsijuttuihin, joita Pekka Siitoimen johdolla harrastettiin. Tässä on taas esimerkki maahanmuuttokriittisten huumoridefenssistä: ollaan muka askeleen edellä, kun naureskellaan omalle itselle ja mahdollisille natsiassosiaatioille, joita Homman ja Sisun touhusta väkisinkin ihmisille herää.
Ne haluavat meidän nauravan loppuun saakka, saunan taakse saakka."
Suomi 24llä ymmärretään jo mistä SURSOTARissa on kyse
"Mitä vittua nämä raukkamaiset runkkarit käyvät nimenomaan niiden ihmisten kimppuun, jotka yrittävät tänne tosissaan sopeutua?"
Eilenkin ruokapaikassa ajattelin: tuo pizzanpaistaja on maahanmuuttokriittisille epäihminen vain siksi, että hän on mamu.
"Eikö riitä muna iskeä niitä todellisia rikollisia vastaan?"
Ei riitä muna yleensä edes tapella mies miestä vastaan, sen sijaan pikkutyttöjä on mukava töniä junasta tai tumpata rööki lapsen ihoon.
"Tekisi mieli melkein perustaa oma mafia, joka olisi suuntautunut tätä saatanan SURSOTARia (lol, mikä nimi) vastaan"
Niin, jos viranomaiset eivät tee mitään, onko kansalaisten järjestäydyttävä omatoimisesti puolustamaan itseään SURSOTARIA ja muuta maahanmuuttokriittistä rappiojengiä vastaan? Suojeluskunta-aatteelle olisi jälleen tilaus.
Suomi 24: Missä SURSOTAR iskee seuraavaksi?
Friday, 10 July 2009
Miksi juuri nyt?
Lähiaikoina seuraa pohdintojamme SURSOTARin taktiikasta, siltä osin kuin mitään voi päätellä siitä, mitä kämyt kirjoittavat omilla palstoillaan.
Sunday, 21 June 2009
Huhuosastolta päivää
Joukko Jussi Halla-ahon kiihkeimpiä ihailijoita on perustanut aseellisen järjestön nimeltä SURSOTAR, SUROSTAR tai SURSOTARM, tämä on lyhennys sanoista "Suomen rotusoturien armeija" (tai mahdollisesti "rotusotilaitten"). Jussi Halla-aholla ei ilmeisesti ole yhteyttä SURSOTARiin henkilökohtaisesti mutta SURSOTARin jäsenet pitävät häntä innostajanaan. Jussi Halla-ahon "scripta" on heidän pyhä kirjansa ja heidän tavotteensa on surmata scriptassa Halla-ahon asian vastustajina mainitut henkilöt sekä käydä aseellista sotaa vieriata rotuja ja muslimeita sekä "rotupettureita" vastaan. "Rotupettureuta" ovat tummaihoisten kanssa naimisiin menneet suomalaiset sekä Halla-ahon tukijoukoista irti sanoutuneet entiset kämyt.
Järjestöön kuuluu noin 15-75 aseistautuneen taistelian ydinryhmä. Aseina on metsästys-kiväärejä ja ehkä myös varastettuja armeijan aseita (rynkkyjä?). Myös räjähde-harrastajia SURSOTARiin kuuluu. Aseistautuneita sotureita kutsutaan "vaajamiehiksi". Sen lisäksi SURSOTARiin kuuluu satojen, ehkä tuhansien ihmisten tukiverkosto, jonka jäseniä kutsutaan "vaajankantajiksi" ja "vaajanpiilottajiksi". Suomen alue on jaettu "vaajakuntiin" joihin kuuluu ainakin Helsingin vaajakunta, Turun vaajakunta, Tampereen vaajakunta sekä Kymen vaajakunta. Ei ole tietoa siitä mitä vaajakunta-jako käytännössä tarkottaa ja onko kaikissa vaajakunnissa oikeasti SURSOTAR-toimintaa.
SURSOTARin aktiivit ovat kaikestapäätellen nuorempia kuin varsinaiset netti-kämyt, noin 17-25-vuotiaita. Gootti-alakulttuuri on SURSOTARissa hyvin edustettuna. Tietoa ei ole siitä kuinka läheiset yhteydet SURSOTARilla on oikeisiin kämyihin ja halla-aholaisiin. Voi olla että hanke on heistä riippumattoman nuoriso-yhteisön touhuja.
Kaikkeahan sitä kylillä puhutaan. Tämä SURSOTAR-juttu voi olla pelkkää penikoiden uhoa. On kuitenkin kiinnostavaa että SURSOTARista aletaan puhua samoihin aikoihin kun kämyjen ensimmäinen terroripommi räjähtää.