Sunday, 2 August 2009

SRS = Suomen Rotutieteellinen Seura?

Eräs asiantunteva taho on lähestynyt Nälkäkorpea yhteydenotolla ja arvellut, että nimessä SRS-Sursotar SRS tarkoittaa "Suomen Rotutieteen Seuraa", "Suomen Rotutieteellistä Seuraa" tai "Suomen Rotututkimuksen Seuraa". "Seura" ei tietenkään ole oikea tiedeseura, vaan lähinnä amerikkalaisen äärioikeiston rotuteorioita levittävä ja edelleenkehittävä aivoriihi (mahdollisesti myös rahoitusta tulee rapakon takaa, kuten meillä täällä Nälkäkorvessa on jo arveltu).

Saamiemme tietojen perusteella Sursotar-miehen profiili hahmottuu yhä selvempänä:

* akateemisesti koulutettu

* tietää (ja on kiinnostunut) riittävästi solubiologiasta, evoluutiosta ym. antaakseen rotuteorioilleen tieteellisen kaiun

* armeijan käynyt, reserviupseeri (sen mukana tulevat tarpeelliset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset yhteydet), hallitsee aseenkäytön ja muut terrorismin kannalta välttämättömät taidot

* ei mukana arkipäivän työelämässä eikä perillä sen kannalta oleellisista ongelmista (tämä on tietysti yleistä kämyjen piirissä muutenkin, vrt. Halla-aho) - ammatiltaan esim. jonkinlainen konsulentti (= paskan jauhaja, joka tunkee työpaikalle lähinnä työtä häiritsemään)

Saturday, 1 August 2009

Ei "SURSOTAR", vaan "SRS-Sursotar"

Eräällä netti-foorumilla on havaittu aidon tuntuinen Sursotaria edustanut kirjoittaja. Hän käytti ryhmän nimestä muotoa "SRS-Sursotar". "SRS" tulee kai sanoista "Suomen Rotu-Soturit", "Sursotar" oli kirjoitettu tässä muodossa (iso alkukirjain ja loput pieniä). Ryhmä käyttää siis itse tätä kirjoitustapaa - "SRS-Sursotar".

On myös mahdollista että "SRS-Sursotar" on lohjennut jostain aikaisemmasta ryhmästä nimeltä "SRS" ja käyttää nimimuotoa "Sursotar" erottuakseen tästä. Tai voi olla että "Sursotar" on "SRS"-nimisen järjestön alaosasto.

Thursday, 30 July 2009

SURSOTAR ja Homma - läheisempi yhteys kuin luulimme?

SURSOTAR näyttää lopettaneen terrori-iskunsa siksi aikaa kun Hommassa käydään sisäisiä valtataisteluja. Lehdet eivät ole vähään aikaan raportoineet mistään rasistisista hyökkäyksistä eivät ainakaan semmosista jotka näyttäisivät SURSOTARin järkkäämiltä. Ilmeisesti Homman sisäinen tilanne heijastuu suoraan Suomessa tehtäviin rasistisiin terrori-iskuihin. Kun Hommassa on suuria erimielisyyksiä, rasistiset rikoksetkin loppuvat. Me täällä Nälkäkorven torpassa taisimme arvioida asian väärin. Luulimme että SURSOTAR olisi erityyppisten ihmisten systeemi kuin Homma. Mutta nyt näyttää totisesti siltä että SURSOTAR seuraa hyvin tarkasti Homman tilannetta. Se antaa ymmärtää että yhteydet ovat tiiviitä.

Wednesday, 29 July 2009

Kenen puolelle SURSOTAR asettuu Homman revetessä?

Mikko Ellilä on yhä selvemmin riidoissa kämyjen kanssa. Nyt hän riitelee Markku Stenholmin kanssa kristin-uskosta. Ellilä on aika johdonmukainen jumalankieltäjä ja pitää kristin-uskoa valheena ja roskana. Stenholm kutsuu häntä tästä hyvästä kommariksi. Kämyjen yleisin asenne on ollut se että itse ei uskota Jumalaan mutta kristin-uskoa pidetään hyvänä juttuna koska monet uskovaiset ovat vanhoillisia ja taipuvaisia natsismiin ja fasismiin. Näillä linjoillahan oli Hallis itsekkin siinä uskovaisten teekkarien lehden haastattelussa. Mutta tietysti porukassa piti revetä ennemmintaimyöhemmin riita uskovaisten ja ateistijen välillä.

Nyt on kiintosaa nähdä kenen puolelle SURSOTAR asettuu. Ettei vain Eirassa alkaisi asuntojen hinnat tippua kun SURSOTARin auto kaahaa Halla-ahon talon ohi ja ampuu konetuli-aseella muutamia varotus-laukauksia?

Homma on kussut jo

Pitäisi lukea Hommafoorumia useamminkin, kun sieltä löytyy näin asiatekstiä. Tosin "asia" on se, että poistutaan Hommasta, ja parempaa ja asiallisempaa asiaa on vaikea kuvitella:

Hommafoorumin seuraaminen loppuu sitten minunkin osaltani ainakin toistaiseksi. Kannatan edelleen asiaa, jos asiaksi määritellään järkevän maahanmuuttopolitiikan ja suoran demokratian (yms.) edistäminen. En kuitenkaan koe Hommaa sellaiseksi alustaksi, jolla jaksaisin keskustella tai jota voisin kannattaa.

Oma litmustestini - "litmustesti" tarkoittaa oikealla suomella suunnilleen "koetinkiveä", englannin lithmus test tarkoittaa suomen kielen "lakmuspaperia" - useimmissa asioissa on kysymys, "voisinko suositella tätä |keskustelualuetta] kavereilleni." En voi. Sikäli kun se ketään kiinnostaa, itselleni kai viimeinen naula arkkuun oli tämä keskustelu kuopiolaisen Vasankarin toilailuista: http://hommaforum.org/index.php/topic,10607.0.html. Turhan monissa kommenteissa on minun- täysin subjektiivisesta - mielestäni sellainen sävy (yksinkertaistetusti "maahanmuuttaja -> syyllinen"), jota en oikein voi kannattaa.

Aiemminkin tämä mm. Lotta Rotin, az:n ja Kazakstanin huomioima ilmiö on vähän häirinnyt. Nyt vain kohinan suhde asiaan on noussut sellaiseksi, etten suoraan sanottuna jaksa enää selailla sivukaupalla Suoli24-tason letkautteluja (toki ilahduttavasti myös näiden letkautusten kritiikkiä) kun parempaakin tekemistä olisi.

Tuesday, 28 July 2009

Kun suuret jäsentenväliset alkavat

Nyt kun Hommassa alkavat suuret jäsentenväliset Ellilän ja Halla-ahon kannattajien välillä, meillä täällä Nälkäkorven torpassa olisi ehdotus. Pyydämme siis hommalaisia käyttämään toistensa murhaamiseen ainoastaan niinsanottuja kylmiä aseita. Luodeilla on se paha vika että ne voivat osua sivullisiin. Sitä-paitsi Hommaan kuuluu luultavasti enimmäkseen sellaisia perverssejä, jotka saavat nautintoa veren ja sisälmysten näkemisestä. Isoilla terä-aseilla saadaan maksimoitua hommalaisten nautinto!

Meillä täällä Nälkäkorvessa on jo käynnissä kova vedonlyönti ja jännäys siitä, kuka hommalainen ensimmäiseksi kylmätään suurissa jäsentenvälisissä.

Sunday, 26 July 2009

Mikko Ellilän Hommakriittinen jihad jatkuu

Hommalais-sisulaisen kämy-kompleksin sisäisistä suhteista tulee yhä enemmän mehevää tietoa. Tuntuu siltä että Mikko Ellilältä on Halla-Jussin kanssa menneet sekä lylyt että kalhut ristiin. Ellilä uskaltaa sanoa että Halla-Jussin kakka ei olekaan kultaa, eikä edes maistu suklaalta.

Ellilä:

Mielestäni Halla-aho on kupla, joka on puhjennut ajat sitten. Halla-aho on passé. Halla-ahon vittumainen käytös äänestäjiään kohtaan a) kannattajakorttien kerjäämisessä ja sitten niiden tuhansien kannattajakorttien käyttämisessä halkojensytykkeenä ja b) kaikenlaisen kritiikin torjumisessa tyyliin "vittu, ei mun tartte kaupunginvaltuustossa mitään tehdä, sitä paitsi kaupunginvaltuustolla ei ole oikeasti mitään valtaa mihinkään asioihin" osoittaa, että hän ei ole riittävän halukas tai kyvykäs toimimaan politiikassa aktiivisesti.



Se, että Halliksesta ei ole poliitikoksi, on ollut selvää jokseenkin kaikille jotka ovat lukeneet pojan sepustuksia. Paitsi niille (= Hommalaisille ja muille sisuloisille), joita Prohveetta on Pyhällä Pippelillänsä onnistunut kusemaan silmään.

Ellilä:

Halla-aho itse jostain syystä varsin pitkään haistatteli varsin aggressiivisesti niille ihmisille, jotka tällaisen foorumin perustamista yrittivät ehdottaa.



Hallis on siis ihan henkilökohtaisella tasolla ikävä ja pottumainen tyyppi. Me täällä Nälkäkorven torpassa olemme kyllä tienneet sen jo pitkään, koska verkostomme on kertonut Halliksen käytöstavoista yhtä jos toistakin.

Ellilä:

Tämä nyt ei sinänsä ole mitenkään merkittävä asia, mutta muistan Halla-ahon heittäneen nimenomaan imemunaa-tasoista diskurssia minulle ja muille vieraskirjan lakkauttamista ja keskustelufoorumin perustamista esittäneille ihmisille parin vuoden ajan livenä kaljakapakassa.



Ruoja yksin tietää mikä siinäkin on että aikuiset miehet palvovat jumalanaan sälliä joka haistattelee tuollaseen tyyliin omille kavereilleen. Totisesti huomaa että on armeija pojilla käymättä. Ei ole kellään munaa sanoa vastaan, Elliläkin on sietänyt vuosikausien vittuilua. Oikeat MIEHET olisivat nuijineet Halliksen oikean sinimustan näköiseksi heti kun suunsoitto alkoi.