(Tämä Kerkkäsen artikkeli on ilmestynyt alkujaan jo viimme syksynä, nimellä Maahanmuuttokritiikki kaipaa itse-kritiikkiä.)
Varsin usein vyön alle ja hilseen yli meneviä tölväyksiä puolustellaan sanomalla, että "asioista on voitava keskustella" tai "kommenttini on irroitettu asiayhteydestään".
"Asioista on voitava keskustella"- fraasi on muissa kuin "tulisiko asioista keskustella vai ei" - aiheisissä keskusteluissa kaikkien argumentaatiovirheiden äiti, jossa tehdään kaksi argumentaatiovirhettä samassa lauseessa.
"AOVK-kortti" on paitsi argumentointia asian vierestä ja pääasian kannalta turhaa sanahelinää (ignoratio elenchi), myös käymistä henkilöiden eikä asioiden kimppuun (argumentum ad hominem). Vastapuoli leimataan epäilyttäväksi ja moraalittomaksi ihmiseksi, joka olisi estämässä keskustelun, vaikka hän ei olisi mitään tähän viittaavaa sanonut.
Maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa AOVK- kortin heiluttaminen on erityisen absurdissa paikassa, koska keskustelua maahanmuutto- ja maahanmuuttajapolitiikan suunnasta on peräänkuulutettu huomattavan yksimielisesti jo sangen kauan kaikissa leireissä.
Tyystin eri asia on sitten se, minkä tasoisena ihmiset keskustelua pitävät. On aina sinänsä poliittinen kysymys, millaisia fakta- ja tilastotietoja pidetään keskustelussa tärkeimpinä ja millaisia talous-, turvallisuus-, sosiaali-, yhdenvertaisuus- tai ihmisoikeuspoliittisia reunaehtoja pidetään keskustelun laadun takaajina.
Varsin suuressa osassa keskusteluista päädytään puhumaan aidoista ja aidan seipäistä. Tämä johtuu usein siitä, että liian usein kirjoittaja kuvittelee toverinsa ymmärtävän kirjoitetun tekstin samalla tavoin kuin kirjoittaja.
"Kommenttini on irroitettu asiayhteydestään" - fraasi on pelkkää sanahelinää, jos väärinymmärrettyä asiayhteyttä ei selvennetä.
Aina ei voi vakuuttua, vaikka asiayhteys pyrittäisiinkin selittämään parhain päin.
Taannoin Jussi Halla-aho vaati Yleisradiolta anteeksipyyntöä ja hän uhkasi YLE:ä myös tutkintapyynnöllä. Hän väitti, että kirjoitus, jossa ilmaistiin "raiskaamisen olevan somalien kulttuurinen, jopa geneettinen piirre" oli irroitettu asiayhteydestään A-talk-nimisessä ohjelmassa. Vaikka juuri kyseinen tekstinpätkä olisikin leikillinen viittaus Kaleva-lehden juttuun, on siteeratun väittämän mukaisia ja sisältöisiä kirjoituksia hänen blogissaan kymmeniä, ellei satoja. A-talk-keskustelussa asiayhteys oli mahdollinen Halla-ahon ja Suomen Sisun ulkomaalaisvastaisuus. Kun tarkastellaan blogin pääviestiä, joka muodostuu suurimmasta osasta tekstejä, en näe syytä sille, etteikö kyseinen asiayhteydestään irrotettu tekstinpätkä edustaisi vallan hyvin Halla-ahon blogin pääsanomaa. En näe mitään syytä sille, että A-talkin pitäisi pyytää Halla-aholta anteeksi.
Jussi Halla-aho on viime aikoina syyttänyt varsin lukuisia tahoja ajojahdista, keskustelun tukahduttamisesta sekä asioiden irrottamisesta asiayhteydestään. Syytökset ovat kohdistuneet milloin erinäisiin poliitikkoihin, milloin Helsingin Sanomiin, milloin Yleisradioon, milloin mihinkin mediaan joka sattuu hänestä epämieluisalla ja ei-toivotulla tavalla uutisoimaan.
Keskustelu on tiivistynyt erityisesti yhteen hänen surullisenkuuluisaan kirjoitukseensa, josta Vihreät naiset ry on tehnyt lausunnon ja tutkintapyynnön. Myös tämän raiskaustekstin pääviesti on hyvin samankaltainen kuin A-talkin siteeraama. Päähuomio kiinnittyy islaminuskoisiin (joita somalialaisetkin suurimmaksi osaksi ovat) sekä muihin "toisiin".
Halla-Ahon lähestymistapa kiistoihin ajojahtiväitteineen ja "sanomisiani on vääristelty" ja "media politikoi minua vastaan"- tyylisine siilipuolustuksineenvenkoilemisineen voittaa nyhverömäisessä paavoväyrystelyssään jopa Paavo Väyrysen itsensä.
On hyvin vaikea kuvitella, miten Vihreät naiset voisivat poliittisesti hyötyä Halla-ahosta tehdystä tutkintapyynnöstä mitenkään asiayhteyksiä vääristävin tai epärehellisin keinoin.
Halla-ahon omia tekstejä siteeraamalla tarkastellaan vain sitä retoriikkaa, jolla hän on myös ääniä kerännyt ja tullut julkisuuteen. On älyllisesti epärehellistä väittää, etteikö raiskauskirjoitus olisi poliittista kampanjointia, jossa vihreät yritetään saada näyttämään ihmisiltä, jotka muka suhtautuisivat kaksinaamaisesti naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.
Vihreiden harjoittamasta mustamaalaamisesta olisi voinut puhua etäisesti, jos Vihreät naiset olisivat vaalikampanjoinnissaan ottaneet silmätikukseen juuri Halla-ahon, käyneet siis hänet aktiivisesti mainitsemalla julkisesti omaa kampanjaansa sekä internetissä että toreilla. Näin ei tehty yhdessäkään vihreässä vaaliblogissa, vaan henkilöön menevästä kampanjoinnista pidättäydyttiin. Hänen kirjoitteluaan koskeva kannanotto tehtiin vasta vaalien jälkeen. Näin ollen häneen liittyvillä kannanotoilla ei ole ollut edes välillistä vaikutusta äänestyspäätöksiin.
Näin ei voi sanoa Halla-ahon blogin kirjoituksista, joissa erinäisiä usein nimeltä mainittuja henkilöitä muista puolueista leimataan vuodesta toiseen yksinkertaisiksi batiikkipaitaan pukeutuviksi djemberumputolloiksi, "takkinsa kääntäneiksi kommunisteiksi" ja "monikultturisteiksi", jotka eivät muka tiedostaisi maahanmuuttajaväestön sosiaalisia ongelmia ja maahanmuuttajatyön kehittämisen tarvetta (johon Halla-aholla ei ole tähänkään päivään mennessä tullut yhtään sellaista ehdotusta, jota ei jo aktiivisesti toteutettaisi).
Jos siis joku on poliitikkojen tai viranomaisten julkilausumia leikellyt ja liimaillut miten sattuu ja henkilöihin menevää likasankokampanjaa johtanut, niin se on ollut vain ja ainoastaan bändi nimeltään "Jussi & boys from Blogistan".
Parlamentaarisessa demokratiassa on normaalia, että poliittisiin prosesseihin osallistuva poliitikko altistaa itsensä kriittiselle tarkastelulle julkisuudessa tultuaan valituksi päättävään elimeen ja toimiessaan päätöksentekijänä. Näin on tehty aina niissä parlamentaarisissa demokratioissa, joissa vallitsee jonkinlainen lehdistön- ja mielipiteenvapaus.
Se, että Halla-ahon kirjoitteluun tartutaan nyt eikä vuonna 2006, on täysin hyväksyttävää ja ymmärrettävää. Voidaan väittää, että Halla-aho sai äänensä ja bändärinsä ainoastaan bloginsa kautta. Tällöin on paitsi ymmärrettävää, myös äärimmäisen tarpeellista katsoa, millaisella kirjoittelulla äänestäjiä ja kannattajia on kosiskeltu.
Jos joku olisi perussuomalaisten aikaisemman "maahanmuuttokriitikon", Sulo Aittoniemen, sanomisista tehnyt tutkintapyynnön, olen varma ettei Suti olisi alkanut määkyä "noitavainoista" tai "ajojahdista" kuin Väyrynen parhaimpina päivinään. Hän olisi vain hörähtänyt, ehkä sanonut röhönaurun säestämänä pari vitsiä ja heittänyt kiukaalle lisää vettä.
On ymmärrettävää, että joku voi kovastikin loukkaantua siitä, että hänen toivotaan kokevan suuremmalla todennäköisyydellä seksuaalista väkivaltaa kuin toisen. Aivan yhtä ymmärrettävää on se, että ihminen loukkaantuu, jos hän kokee, että häntä on käsitelty A-talk-nimisessä tv-ohjelmassa yksipuolisesti.
Sekä Vihreät naiset (Halla-ahon raiskauskirjoituksen yhteydessä) että Halla-aho (Ylen esittämä A-talk-ohjelman vuoksi) ovat ilmoittaneet tekevänsä poliisille tutkintapyynnön. Vain Vihreiden naisten tutkintapyyntöä on paheksuttu kovin sanoin.
Tutkintapyynnön tekeminen on jokaisen ihmisen - sekä Vihreiden naisten että Halla-ahon - laillinen oikeus. Sen avulla loukatuksi itsensä tunteva asianosainen voi saada selvyyttä siitä ikuisuuskysymyksestä, missä sananvapauden, yksityisyyden suojan, rikokseen yllyttämisen, kunnianloukkauksen ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen rajaviivat menevät.
Tutkintapyyntö ei vielä tarkoita sitä, että edes esitutkintaa aloitettaisiin. Poliisi aloittaa esitutkinnan, jos siihen on riittävät lailliset perusteet. Esitutkintakaan ei vielä tarkoita, että syytettä nostettaisiin. Syyte nostetaan vasta, kun sen tueksi on esitettävissä ns. todennäköisiä syitä. Sekään ei vielä tarkoita, että asiassa luettaisiin tuomio. Asiat selviävät vasta oikeuskäsittelyssä. Mahdollisten tuomioidenkin jälkeen on olemassa laajat valitusmenettelymahdollisuudet. Puheet noitavainoista tai edes niiden mahdollisuudesta ovat yksinkertaisesti hassuja.
Blogiviemärissä on toistettu maanisesti, että Halla-ahon raiskausteksti pitäisi lukea kokonaan.
Luin tekstin kokonaan.
Halla-ahon kirjoituksessa ei mielestäni leimata väärin perustein raiskaajanrakastajiksi ja ties minkälaisiksi demonisiksi möröiksi pelkästään poliitikkoja, järjestötahoja, Vihreitä naisia ja heidän äänestäjiään tai muita supisuomalaisia, vaan lukuisa joukko eri uskonnon, etnisyyden yms. omaavia ihmisiä, erityisesti miehiä, joilla ei kielitaidollisista, ajallisista, kiinnostuksellisista yms. syistä ole mahdollisuuksia puuttua Halla-ahon väitteisiin tai saada näkemyksiään laajemmin kuulluiksi.
Katson siksi velvoitteekseni oikoa niitä käsityksiä, jotka koen tai tiedän Halla-ahon kirjoituksessa virheellisiksi.
Maahanmuuttajataustaisella tarkoitan tässä ihmisiä, jotka ovat sekä ulkomaan kansalaisia (132 708 ihmistä v. 2007 lopussa), äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia ja saamea puhuvia (172 928 ihmistä v. 2007 lopussa) sekä ulkomailla syntyneitä (202 528 v. 2007 lopussa). Tapanani on "digata" eniten äidinkielen mukaista määritelmää.
Ensin avainväittämiin.
Halla-ahoismi 1: perustelemattomat väitteet maahanmuuttajayhteisön välinpitämättömyydestä
"Somalien riehuessa viime vuoden syksyllä Helsingin keskustassa yhteisön nokkamiesten ainoa julkisuudessa ilmaistu huolenaihe olivat valtaväestön asenteet somaleja kohtaan. Somalien riehuessa tämän vuoden kesällä ja syksyllä Turussa somaliyhteisön (ja Turun päättäjien) suurin huolenaihe olivat suomalaisten organisoimat ("ulkomaalaisvastaiset") katupartiot."
Väitteelle ei esitetä mitään referenssejä. Tämä ei ole ihme, koska todellisuudessa esimerkiksi Somaliliitto, Kanava ry, Berde ry ja monet muut ovat ilmaisseet huolensa somalialaisperheiden (sekä isien, äitien, tyttöjen ja poikien) ongelmista ja pyrkineet myös ehkäisemään omalla toiminnallaan niitä asioita, joista "kansalaiskeskustelussa" aktiivisesti puhutaan. En ole havainnut tätä pelkästään julkisten kannanottojen ja lähipoliisin kansssa tehtävän yhteistyön kautta, vaan arkityössäni somalialaisten miesten kanssa.
Somalialaisyhteisön ja myös muiden yhteisöjen ilmaisemat huolenaiheet valtaväestön asenteista ovat sitä paitsi hyvin aiheellisia. Kannattaa luoda katsaus esimerkiksi oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen rikollisuutta koskeviin tutkimuksiin, joiden mukaan vuonna 2007 somalialaisista 44% oli kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa. Toiseksi suurin ryhmä olivat virolaiset, joiden prosenttiosuus jäi 18% osuuteen kantaväestön osuuden ollessa 11%. Tutkimuksen mukaan
"Somalialaisiin kohdistuneet väkivaltatapaukset tapahtuivat lähes aina muualla kuin yksityisasunnossa. Somalialaiset eivät myöskään yleensä tunteneet väkivallan tekijää entuudestaan ja arvelivat väkivallan johtuneen heidän maahanmuuttajataustastaan. Venäläisistä ja virolaisista taas joka viides kertoi viimeisen väkivaltatapauksen sattuneen yksityisasunnossa ja lisäksi 25–30 % kertoi tunteneensa tekijän hyvin. Venäläisistä (33 %) ja virolaisista (42 %) paljon harvempi kuin somalialaisista (91 %) uskoi väkivallan johtuneen maahanmuuttajataustasta...
Venäläisillä väkivaltatilanteisiin joutuminen keskittyi nuoriin 20–34- vuotiaisiin, kun taas muilla ulkomaalaisryhmillä kokemukset jakautuivat tasaisemmin eri ikäryhmien kesken." (Niemi, Honkatukia&Lehti 2008, 274)."
Suomensomalialaisessä väestössä koettu väkivalta lienee suhteellisesta yleisyydestään huolimatta ääri-ilmiö. Enemmän kotoutumismotivaatioon vaikuttavat negatiivisella tavalla arjen hiljaiset kokemukset erilaisista lasikatoista ja seinistä. Väkivalta kuitenkin havainnollistaa sitä, että suomensomalialaisten jengiytymisen, rikollisuuden, työttömyyden ja muun elämän yhteydessä on aina myös puhuttava siitä ympäristöstä ja yhteiskunnasta, jossa ihmiset elävät. Se ei ole ongelmien lakaisemista maton alle eikä kaikkien suomalaisten syyttämistä rasismista.
Ongelma ei siis ole niinkään somaliyhteisön toimimattomuudessa tai siinä että ongelmia ei haluttaisi Suomessa tiedostaa. Se on ennemminkin siinä, että poliisin ja sosiaaliviranomaisten hyväksi koettua toimintaa ei kunnolla resursoida eikä päteviä ihmisiä palkata monessakaan kunnassa, eikä maahanmuuttajataustaisten sosiaalityöntekijöiden osaamisen vahvistamiseen ja kouluttamiseen panosteta. Liian usein uskotaan, että suomalaisten työntekijöiden ”monikulttuurisuusosaaminen” ja koulutukset ratkaisisivat asiat.
Lisäksi monissa kunnissa käytännön maahanmuuttajatyötä tehdään vielä hyvin painottuneesti EU- ja RAY- rahoitteisten kehittämishankkeiden kautta, mikä on tietysti hyvä siihen asti kun jotain halutaan oikeasti kehittää, ja jokin projekti saadaan opin ja erehdyksen myötä hyvälle mallille ja juurruttamiskuntoon. Kummasti näyttää usein vain käyvän niin, että hyvätkään ja vaikuttavatkaan projektit eivät saa jatkoa, jos rahoitus pitäisi löytyä muualta kuin RAY:ltä tai EU:lta, vaikka kateedereilta käsin aina puhutaan osaamisen vahvistamisen tärkeyttä. Kunnat säästävät omista lakisääteisistä menoistaan ketjuttamalla kehittämishankkeita.
Usein tuntuu siltä, että kunnissa suhtaudutaan maahanmuuttajatyön kehittämiseen seuraavalla tavalla: ”Monikulttuurisen yhteiskunnan haasteisiin on vastattava päättäväisellä yhteistyöllä ja kunnollisella osaamisen vahvistamisella. Ai, sen pitäisikin maksaa jotakin? Ei me sitten. Ai, se työllistäisikin Abdin, Mohammadin tai Fatiman, eikä Sirkkaa? Ei me sitten.”
Suomalaisen maahanmuuttajapolitiikan pitäisi jo päästä projektiviidakosta jatkuvuuteen ja pysyviin rakenteisiin, mutta poliittista tahtoa ei tunnu riittävän, vaikka maahanmuuttajatyön ja sosiaalitoimen, koulutoimen ja poliisitoimen yhteistyön jäntevöittäminen olisi sekä "kantaväestön" että maahanmuuttajataustaisen väestön etu.
Halla-ahoismi 2: ontuvat väitteet siitä, että vain uskonto tai "kulttuuri" ohjaa maahanmuuttajan toimintaa
"Paitsi että muslimimiehiä vaivaa huivikulttuurilla mahdollisesti selittyvä olematon impulssikontrolli, he ovat mielestään islamin sotureita ja kohtelevat isäntämaan naisia siten kuin näitä tulee kohdella. Raiskaukset ovat johdonmukainen seuraus siitä islamista, jota heille länsimaisissa moskeijoissa opetetaan."
Jos seksuaalirikollisuutta selittäisi moskeijoissa opetettu islam, pitäisi suurin piirtein kaikkien moskeijoissa käymättömien maallistuneiden maahanmuuttajamiesten olla irrallaan seksuaalirikollisuudesta. Lisäksi toteutetun rikollisuuden suhteen ei pitäisi olla kovin suurta ikäjakaumaa, koska otaksumani mukaan moskeijoissa käyvät sekä nuoret ja vanhat miehet. Lähes kaikkia seksuaalirikoksia toteuttavat erityisesti nuoret miehet.
On myös muistettava, että Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan ainakin ulkomaalaisten rikollisuudesta myös otaksuttavasti ei-muslimiryhmillä (venäläiset ja virolaiset) on tukeva edustus seksuaalirikollisuustilastoissa.
On myös muistettava, että sangen moni ns. "ääri-islamisti" yleensä sitoutuu mielestään "kunnialliseen" elämään, joka tarkoittaa viinasta ja sekoilusta pidättäytymistä, mukaan lukien yölliset hillumiset niillä (tiedätte-kyllä-millä-rautatien-lähellä-olevilla-alueilla), joilla raiskauksia on eniten tapahtunut omana aikanamme ja myös jo 60-70-luvuilla (aiheesta on tehnyt v. 1980 Mauno "Psyko" Paajanen laulun nimeltään "Hait tyttöjä syö"), jolloin Suomessa ei varmasti ollut yhtään somalialaista ja hyvin vähän muslimeja.
Väitän, että ihmisten lähiyhteisössään omaksumilla arvoilla ja asenteilla eli kasvatuksella on paljon merkitystä rikollisuuden selittämisessä. Rikollisuuden ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeätä tarkastella sitä, millaisia oppeja ihmiselle opetetaan myös moskeijoissa ja millaisia uskonnollisia identiteettejä ihmisille muotutuu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita - toisin kuin Halla-aho väittää - että pelkkä uskonnon opettaminen ja uskonnollinen kokemus muodostaisi sen kokemus-, vaikutus- ja toimintapiirin, jossa maahanmuuttaja tai kukaan muukaan elää.
Muslimimiehistä käytävää julkista keskustelua vaivaa aina se piirre, että tietty ryhmä maailman ihmisistä asetetaan vain yhden toimintaa ja ajattelua hallitsevan logiikan, uskonnon normatiivisten tekstien vangiksi. Ikään kuin uskonto selittäisi kaiken inhimillisen toiminnan eikä kaveripiirillä, elämässä tapahtuneilla kompastumisilla, omalla reflektoinnilla, erilaisilla väärinkäsityksillä sekä arjen kokemuksilla hyväksyttynä/vähemmän hyväksyttynä olemisesta olisi vaikutusta käyttäytymiseen, oppimismotivaatioon, ja myös ajautumiseen niiden helppojen vastausvaihtoehtojen piiriin joita tarjoavat toisille Halla-aho, toisille ääri-islamistit.
Olen kirjoittanut tämänkaltaisista uskonnon ja yhteiskunnan nivoutumisen ongelmista aikaisemminkin.
Ceterum censeo, "moskeijoissa opetettu islam" seksuaalirikollisuutta selittävänä tekijänä on yksinään aivan mielettömän aukkoinen ja epäuskottava. Syyt ovat huomattavasti arkisempia, vaikka toki yleinen elämänpiiri sosiaalisine suhteineen - joka pitää sisällään myös moskeijoissa ynnä muualla omaksutun islamin - on asia, jota pitää tarkastella ihmisten rikollisuutta katsoessa.
Suomessa tapahtuvaa islamin opetusta on ammatillistettava ja katsottava tarkasti, että sisällöt ovat sopusuhdassa lakiin kirjoitettujen ihmisoikeusperiaatteiden kanssa.
Yksi kiintoisa asia ns. "islamkritiikissä" on ollut se, että siinä hoetaan mantran lailla ja laitetaan vastapuolen suuhun olkinukkehokema "joukosta yksittäistapauksia, joista ei voi yleistää". Tämän olkinukkeargumentin pääajatus on käytännössä se, että rikos-, ja terroristi-, ja raiskausuutiset ovat yksittäistapauksia, joista voi yleistää, mutta muut uutiset ja ilmiöt ovat sellaisia yksittäistapauksia, joista ei voi yleistää, oli niitä sitten kuinka paljon tahansa.
Itse en lähde intoilemaan seuraavanlaisilla islamia koskevilla "yksittäistapauksilla" ja kiskomaan niistä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan siitä, mitä moskeijoissa opetetaan. On vain kommentoitava, että Halla-Ahon tekstissään mainitsemien kiihkouskovaisten saarnojen kohdalla keskustelu ja vasta-argumentointi muslimien keskuudessa alkoi välittömästi paitsi Australiassa, myös jonkin sorttisena Kuolemantähtenä yleisesti pidetyssä Saudi-Arabiassa: asia, jonka Halla-Aho myöntää itsekin.
1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 24, 25
Toivoisin, että näiden linkkien sisällä olevia asioita käsiteltäisiin islamia käsiteltäessä yhdenvertaisesti ja analyyttisesti muiden asioiden kanssa. Se olisi rehellistä ja tasa-arvoista.
Miksi Suomen maahanmuuttajaväestöstä väestöosuuteensa keskimääräistä isompi osa syyllistyy seksuaalirikollisuuteen?
Keskimääräistä isompi osuus seksuaalirikollisuudessa tiettyjen kansalaisuusryhmien kohdalla (joilla siis on muun kuin Suomen passi) on paitsi Iivarin (Stakes 2006) tutkimuksissa että Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksissa esiin tullut fakta, jonka kieltäminen ainoastaan hankaloittaa sosiaalityön kehittämistä ja tärkeiden sukupuolijärjestelmää koskevien keskustelujen rakentavaa ja järkevää aloittamista. Se on liian tärkeä sosiaalipoliittinen kysymys jätettäväksi Halla-ahon tapaisten ksenofobisten diletanttien reposteltavaksi.
Ensin täytyy muistaa, ketkä rikoksiin erityisesti syyllistyvät: nuoret miehet. Lisäksi täytyy katsoa perinpohjaisesti kaikki taustamuuttujat. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan maahanmuuttajarikollisuutta on
"selitetty ensinnäkin maahanmuuttaja- ja kantaväestön sosiaalisen aseman, ikä- ja sukupuolirakenteen ja muiden kriminologisten taustamuuttujien eroilla. Lisäksi maahanmuuttajien on todettu kohtaavan syrjintää taustansa vuoksi esimerkiksi työmarkkinoilla ja yleensä arkielämässään. (Esim. Diesen 2005, 256–257.) Sen vuoksi tilastollisessa tarkastelussa olisi tärkeää vakioida sosioekonominen asema, perhesuhteet, ammattiasema, koulutus ja muut heidän sosiaalista ja taloudellista asemaansa kuvaavat tekijät (Iivari 2006, 36–
37; vakiointiyrityksistä esimerkiksi Ahlberg 1996, 45)." (Niemi, Honkatukia&Lehti 2008, 274)
Ilman vakiointeja selittävät muuttujat menisivät persiilleen kuin perussuomalainen "maahanmuuttokritiikki", koska esimerkiksi väestöryhmien ikärakenne on Tilastokeskuksen mukaan alla olevan näköinen:
Vakiointien jälkeen maahanmuuttajaväestön rikollisuus on Stakesin erikoistutkija Juhani Iivarin "Tuomittu maahanmuuttaja"(Stakes 2006)- teoksen mukaan 1,5- kertaista valtaväestöön nähden.
Tämä ei tarkoita, että hyväksyisin nuorten maahanmuuttajien rikollisuutta missään sen muodossa. Päinvastoin. Se tarkoittaa vain, että osaavaan ja ammattitaitoiseen nuorisotyöhön, koulumenestyksen tukemiseen, vaihtoehtoisten työelämäväylien etsintään, hyvään kouluyhteisöjen kehittämiseen ja nuorten monipuolisen harrastustoimintaan panostamisella (tarkoittaa: pojille muutakin kuin jalkapalloa, yhteistoimintaa muillekin kuin äideille; myös pojille urheilusankareita monipuolisempia samastumisen lähteitä; vuoden pakolaisnainen- palkinto ja menestyneet maahanmuuttajanaiset- kirja ovat hyviä juttuja joita voisi tehdä myös miehille) voidaan ehkäistä sisäpiirijengiytymistä ja monia niitä ilmiöitä, jotka Halla-Ahon mielestä syntyvät ”moskeijoissa opetetusta islamista” ja siitä, että ”suomalaisista on tullut barbaarivalloittajien riistaa omassa maassaan”.
Väitän, että vakiointien jälkeinen rikollisuuden 1,5-kertaisuus on selitettävissä niillä eri tavoilla, joista Mukhtar Abib on puhunut (kursivointi meikäläisen, tarkoitettu allekirjoittamaan niitä asioita jotka itse näen keskeisimpinä):
"Moni somali on samaan tapaan sosiaalisesti huono-osainen kuin suomalaisetkin rikoksiin syyllistyneet. Mutta lisäksi heitä rasittaa syrjintä. Moni lapsi ja nuori kokee ahdistavaksi sen, että koulussa kaverit eivät hyväksy ja oman paikan löytäminen on vaikeaa. Kun lapsi yrittää kertoa kotona vanhemmilleen, että koulussa on ongelmia, tukea ei juuri tarjoudu, jos isä ja äiti ovat kielitaidottomia ja sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan kesken.
Tämä synnyttää vihaa ja katkeruutta. Tarjolla ei ehkä ole muuta puolustuskeinoa kuin samastua niihin suomalaisiin tai muunmaalaisiin nuoriin, jotka tekevät rikoksia.” (Helsingin
Sanomat 22.1.2006).
En allekirjoita Helsingin kaupungin sosiaaliviraston nuorisoyksikössä työskentelevän Abibin hieman ärsyke-reaktio-tyylistä näkemystä täysin, mutten näe sitä myöskään vääränä. Se on hyvä Helsingin Sanomien lehtijuttuun tehty tiivistys poikkeavien alakulttuuristen ryhmien synnyn lähtösyistä.
Lisäksi uskon, että pukeutumiseen ja tapakulttuuriin liittyvä kulttuurishokin kokemus on monelle hyvin kokonaisvaltainen kokemus, varsinkin maahantulon alkuvaiheessa. On muistettava, että osa ihmisistä kokee jos jonkinlaisia shokkeja muuttaessaan paikasta toiseen, mutta vain tietynlaisen elämänpolun omaavat, entuudestaankin ”syrjäytymisvaarassa olevat” reagoivat shokkiin rikollisella käyttäytymisellä.
Olen siis vahvasti sitä mieltä, että seksuaalirikokseen syyllistynyt ulkomaan kansalainen toimii sellaisessa mentaalisesti "anomisessa" tilassa, jossa hän ei koe olevansa sidottu sen koommin "omaksi koetun ryhmän", esimerkiksi "islamin" tai "Yhdysvaltain perustuslain", kuin oleskeluympäristönkään tapakulttuuriseen normiin. Väitän siis, että totutulta paikalta siirtyminen laittaa monen ihmisen sääntöuskollisuudet ja rutiinit sekaisin riippumatta hänen uskonnostaan tai etnisyydestään.
Normittomuus ei siis koske ainoastaan alkuvaiheen pakolaisia tai muita maahanmuuttajia, vaan globaalilla tasolla esimerkiksi rauhanturvaajia, miehitysjoukkoja, kausityöläisiä, työmatkalaisia, vaihto-oppilaita tai turisteja: niitä, jotka kokevat oleskelevansa tietyllä alueella väliaikaisesti. Suomalainenkin koheltaa todennäköisemmin Kanarialla ja Thaimaassa kuin kotiseudullaan, missä todennäköisesti joutuisi Kanaria-, ruotsinlaiva-, ja erasmusvaihtokäyttäytymisestään vastuuseen ja ainakin epäsuosittuun maineeseen. Vaikka ulkomailla joutuisikin vastuuseen tai huonoon maineeseen, se ei tarkoita vastaavaa mainetta kotiseudulla.
Mitä nopeammin ihminen kykenee omaehtoisesti orientoitumaan siihen, että oleskelupaikka tulee olemaan pysyvä koti tai ainakin sellainen paikka jossa tulee pyrkiä pitkäjänteiseen eloon ja jonka vastuu- ja velvoitejärjestelmä tuntuu omalta ja järkeenkäyvältä, sitä todennäköisemmin ihminen myös lakkaa sekoilemasta.
Päinvastoin kuin Halla-aho, uskon jopa "moskeijoissa opetetun islamin", silloin kun opettajana on höyrähtämätön ja koulut käynyt ja hyvin kotoutunut oppinut, toimivan jopa tätä kotoutumisorientoitumista edistävänä asiana. Moni harras muslimi näet ajattelee, että vaikka äiti tai isä ei näe sekoiluja, niin jumala näkee. Toisin kuin Halla-aho, näen "barbaarivalloittajien poistamisen" ja vastaavanlaisen retorisen ilmapiirin kotoutumisorientaatiota ja pidemmällä aikavälillä myös rikollisuustilannetta heikentävänä asiana (tästä aihepiiristä Suurpään&Honkatukian ja ehkä myös Rastaan tutkimus), mutta en silti toivo minkäänlaista pahaa kohtaloa perussuomalaisille "maahanmuuttokriitikoille" tai heidän äänestäjilleen.
Nuorten maahanmuuttajien kohdalla rikoskäyttäytymisen selittämisessä täytynee ottaa esille myös edellä mainittuihin asioihin liittyvät "alakulttuuriset ilmiöt", joista Juhani Iivari on kirjoittanut seuraavalla tavalla:
”Poikkeava alakulttuuri muodostuu ryhmästä, joka pyrkii vakuuttamaan itselleen, että poikkeava toiminta on hyväksyttävää. Kun frustraation kokemus on kollektiivinen, kuten esimerkiksi alaluokan nuorilla saattaa olla, vastaus sosiaalisesti luotuun tilanteeseen on vastaavasti kollektiivinen…kun jengit syntyvät, ne myös rationalisoivat toimintansa. Sen sijaan, että näkisivät rikollisuutensa ”pahana” tai ”vääränä”, ne kehittävät omat uskomuksensa ja arvonsa, jotka vaikuttavat ”syyllisyyttä vähentävästi”. Käy jopa niin, että niille, jotka tottelevat ankarasti lakia, annetaan negatiivinen status… Yhteiskunnan hyväksymä arvojärjestelmä käännetään päälaelleen ja lukuisat laittomat toimet nähdään ehdottomasti hyväksyttävinä.” (Iivari 2006, 29)
Aihetta voidaan täydentää tosiaan Päivi Honkatukian ja Leena Suurpään tutkimuksella
"Nuorten miesten monikulttuurinen elämänkulku ja rikollisuus" sekä Petri Hautaniemen teoksella ”Pojat! Somalipoikien kiistanalainen nuoruus Suomessa” (Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 41, 2004), jos joku haluaa perehtyä aiheeseen tarkemmin.
Siitä, miten ongelmatilanteita sitten lähdetään purkamaan ja parantamaan käytännössä, pitäisi kirjoittaa oma pitempi kirjoituksensa. Sen sijaan pistän linkin oppaaseen ”Puhumalla paras, opas arjen etnisiin konflikteihin”, ja kehotan lukemaan erityisesti sivut 81-91.
Kyseisessä kirjassa myös tiivistetään niitä syitä, joita pidän kaikin puolin maahanmuuttajarikollisuuden suhteen keskeisempinä tekijöinä kuin moskeijoissa tai missään muuallakaan omaksuttua islamia:
1. monen etnisen ryhmän sosiaalinen asema
on huonompi ja vaihtoehdot tasapainoisen
elämän rakentamiseen vähäisemmät
kuin kantaväestöllä
2. maahanmuuttoon sisältyy paljon stressiä
ja turhautumista (ja alkuvaiheen anomisuutta, Heikin lisäys)
3. poliisi ja oikeuslaitos saattavat kiinnittää
vähemmistöihin enemmän huomiota, joten
rangaistuksia tulee enemmän.
4. etenkin nuorten rikostentekijöiden kohdalla
on puhuttu rikollisista alakulttuureista,
jotka luovat omat arvonsa ja vähättelevät
rikosten vakavuutta.
Useimpien ”maahanmuuttokriitikkojen” mukaan kohta 3 on täyttä puppua. Väite siitä, että kohta 3 on täyttä puppua, on täyttä puppua.
Sitä ei ole pystytty todentamaan aukottomasti, koska tutkimusaihe on haastava ja tutkimus edellyttäisi hyvin raskasta ja kokonaisvaltaista tutkimista, esimerkiksi poliisipartioiden mukana kulkemista. Väitteelle on näyttöä Iivarinkin tutkimuksessa, jonka vastaajista vain kolmasosa katsoi poliisin suhtautuneen täysin asiallisesti kysymykseen epäiltyjen syyllisyydestä. Juhani Iivari kirjoittaa myös muista tutkimuksista:
(poliisitilastoista)
”… De Haan (1997, 212) korostaa, miten poliisin toimintaan kohdistuneet lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että poliisi on ollut puolueellinen etnisten vähemmistöjen rikoksia tutkiessaan ja että poliisilla oli hyvin negatiiviset stereotypiat vähemmistöistä – jopa selektiivisyyttä on voitu havaita. Tove Petterssonin (2005, 139-146) mukaan etnisiä vähemmistöjä/maahanmuuttajia diskriminoidaan rikosoikeusjärjestelmässä siten, että heistä ilmoitetaan useammin, otetaan kiinni ja epäillään useammin rikoksesta kuin kantaväestön edustajia. Christian Diesenin (2005, 256-274) mukaan tämä johtuu siitä, että maahanmuuttajataustaisilla on puutteelliset tiedot laista ja yhteiskunnan säännöistä, heidän rikoksensa ovat helpommin havaittavissa ja he ovat siten riskialttiimpia jäämään kiinni. Ulkomaalaistaustaiset ovat myös yhteiskunnassa vartioidumpia ja jopa ryhmittäin leimatumpia kuin kantaväestö. Ulkomaalaistaustaisen rikos on ylipäänsä helpompi selvittää ja heidän on vaikeampi puolustaa itseään tutkinnassa muun muassa kielivaikeuksista johtuen.
Marshall (1997b, 230) tuo esiin saman näkökulman viittaamalla tutkimuksiin, joiden mukaan poliisi toimii systemaattisen puolueellisesti vähemmistöjä pidättäessään (kontrolliteoria). Tämä pätee erityisesti lievempiin rikoksiin, joissa poliisilla on pelivaraa tulkita tilanteita korostuneen kontrolloivasti. Vakavissa rikoksissa tämä ei onnistu, koska siinä täytyy tehdä ”lainmukainen” työ. Tämä viittaisi siihen, että vakavammissa rikoksissa saadaan maahanmuuttajataustaisten rikollisuudesta luotettavampaa verrannollista tietoa maan väestöön verrattuna.
(tuomioistuintilastoista)
… Hollannissa vuoteen 1986 kohdistuva tutkimus osoitti, että etnisiin vähemmistöihin kuuluvat ensikertaiset rikoksentekijät saivat ankarampia tuomioita kuin alkuperäiset hollantilaiset; he saivat ehdottomia vankeusrangaistuksia lievistäkin rikoksista (de Haan 1997, 211). Uusintatutkimus vuodelta 1989 vahvisti, että etnisiin vähemmistöihin kuuluneiden kohdalla käytettiin harvemmin toimenpiteistä luopumista ja että heidät tuomittiin ankarampiin rangaistuksiin kuin alkuperäisväestö. Tässä selittäjäksi ei kelvannut aikaisempi rikollisuus tai rikoksen uusinta. De Haanin mukaan täsmällisemmän selityksen saaminen edellyttäisi huolellisempaa uusintatutkimusta.
Marshallin mukaan (1997b, 231-232) tuomioistuintilastoissa näkyy eräänlainen institutionaalinen diskriminointi, jossa tietty tapa tehdä asioita johtaa vähemmistöjen ja muuttajien ankarampaan kohteluun. Tämä ns. epäsuora diskriminaatio tulee ilmi esim. oikeudellisen avun vähäisyytenä tai pätemättömyytenä, tulkkiongelmina ja runsaampana tutkintavankeudessa pitämisenä."
Halla-ahoismi 3: puolivillainen, olkinukkeargumentointiin perustuva olemassaolevien ratkaisukeinojen kritiikki sekä kykenemättömyys tarjota realistisia vaihtoehtoja
"Todellinen ongelma ei ratkea sillä, että minä ja Pentti kokoonnumme miesrinkiin ja puimme maskuliinisuutemme ja fallosentrisen paradigman dilemmaa. Todellinen ongelma on se, että eurooppalaisista naisista on tullut barbaarivalloittajien riistaa omassa maassaan. Ongelma ratkeaa vain poistamalla barbaarivalloittaja."
Kuka kumma (muu kuin Halla-aho) on väittänyt, että miesten keskusteluissa olisivat ”minä ja Pentti puimassa maskuliinisuutemme ja fallosentrisen paradigman dilemmaa”? On huvittavaa, että älykkönä pidetty tohtorismies syyllistyy yläastepojilla tavattavaan olkinukkeargumentointiin, esittäen miesten väliset keskustelut jonain huru-ukkojen tai paksusankasilmälasi-poninhäntä-marimekkopaitanynnyjen dekonstruktiosta&destruktiosta lässyttämisen puuhina.
Kun puhutaan esimerkiksi kunniaväkivallan ennaltaehkäisemisestä yksilö- tai ryhmäkeskusteluin kuten vaikkapa Mannerheimin lastensuojeluliiton Amoral-hankkeessa tai muissa vastaavissa käytännöissä, keskusteluissa eivät ole mitkään ”minä ja Pentti”, vaan ne ihmiset, jotka ovat väkivaltaan syyllistyneet tai jotka siihen pelkäävät syyllistyvänsä.
Keskustelut eivät todellakaan ole pelkästään ”fallosentrisen paradigman dilemman” pohdintaa, vaan sen havainnointia, minkälaiset tunteet nousevat pintaan hankalissa tilanteissa, ja millaisin lapsesta asti opituin rutiinein niihin on totuttu vastaamaan. Yleensä yhteisten, ammattilaisten kanssa käytyjen keskustelujen avulla näitä rutiineja ja toimintatapoja voidaan myös muuttaa, kun ihminen oppii tunnistamaan pinnan palamisen yms. fiilikset.
Erilaiset yksilö- ja ryhmäkeskustelun muodot yhdistettynä muihin juttuihin (joiden kautta löytyy elämän eväät eli jonkinlainen mielekäs kiintopiste jota tavoitella) on todettu monin eri tutkimuksin hyvinkin vaikuttaviksi menetelmiksi rikoskäyttäytymisestä luopumisessa.
Ei ole syytä epäillä, etteivätkö monen rikoksiin syyllistyneen maahanmuuttajan kohdalla erilaiset uskottavien ja omasta yhteisöstä kotoisin olevien ammattilaisten vetämät keskusteluryhmät voisi olla hyvinkin vaikuttavia.
Kysymys kuuluukin: missä ovat Halla-ahon omat ratkaisuvaihtoehdot? Pitkänkin blogin lukemisen jälkeen ”barbaarivalloittajien poistaminen” sekä maahantulon estäminen ovat ainoita konkreettisia ehdotuksia. Lienee selvää, että keinoina ne ovat mielettömän ontuvia tilanteessa jossa Suomessa on tälläkin hetkellä 172 928 maahanmuuttajataustaista pysyväisluonteisesti asuvaa ihmistä (vuonna 2007 äidinkielen mukaan). Vuoden 2005 tietoihin perustuvan konservatiivisen ja tätä kautta alakanttiin menevän arvion mukaan
- v. 2010 mennessä yli 20 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä aloittaa peruskoulun
- v. 2015 mennessä yli 33 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä siirtyy opiskelemaan/työelämään
- perheiden perustaminen ja avioliittomuutto eivät joka tapauksessa tule ainakaan vähenemään, ellei ihmisen perusoikeuksia aleta merkittävällä tavalla kaventaa (ja eikös Suomi olekin ihmisoikeusperiaatteita kunnioittava, merkittävällä tavalla Bulgariasta tai Venäjästä poikkeava ja ihmisoikeussopimusten minimistandardit kepeästi ylittävä oikeusvaltio, josta ”me suomalaiset” voimme olla ylpeitä, heh)
- v. 2025 mennessä yli 27 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä joka tapauksessa eläköityy
Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että esimerkiksi pakolaiskiintiön sääntelyllä (suomi ottaa vastaan vuosittain 750 pakolaista) tai sillä, annetaanko B-lupalaisille työnteko- ja perheenyhdistämisoikeus vai ei (vuonna 2007 yhteensä 30 B-lupaa, kaikki Irakista) on kotimaassa tapahtuvan rikollisuuden ennaltaehkäisyn kannalta todella pieni merkitys. Avainkysymys on siinä, missä määrin koulu, työmarkkinat ja palvelujärjestelmä saadaan pelaamaan ja kuinka paljon niiden kehittämiseen halutaan satsata.
Puheet pakolaiskiintiön sääntelyn ja humanitaaristen oleskelulupien oikeussisältöjen tiukentamisen autuaaksitekevyydestä perustunevat siihen virheelliseen olettamukseen, että humanitaarisella oleskeluluvalla maassa olevat ihmiset tekisivät esim. muilla oleskeluluvilla olevia ihmisiä merkittävästi enemmän rikoksia. Tämä ei pidä paikkaansa edes "maahanmuuttokriittisen" arkijärjen kanssa, koska ei-humanitaarisella oleskeluluvalla maassa olevat turkkilaiset tekivät väestöosuuteensa nähden kaikkein eniten rikoksia vuonna 2005, tosin heidän kohdallaan uskon isompaan ilmoitusherkkyyteen, varsinkin kun listattuna on kaikki rikokset, eivät ainoastaan vakavimmat.
Oletus humanitaarisella oleskeluluvalla olevien isoista luvuista ei pidä edes mediaseksikkäiden seksuaalirikosten kohdalla paikkaansa, vaan seksuaalirikoksissa virolaiset olivat 2005 tilaston mukaan väestöosuuteensa nähden suuremmissa lukemissa kuin monet humanitaarisin oleskeluluvin olevat ihmiset, ja esim. burmalaisia valovuosia edellä.
Uskallan siis väittää, että virolaisten tekemät seksuaalirikokset eivät vähene, jos burmalaisten UNHCR-pakolaisten maahanpääsyä vaikeutetaan pakolaiskiintiötä pienentämällä.
On aina poliittisen keskustelun paikka, kuinka iso pakolaiskiintiö Suomella pitäisi olla. Argumentteja löytynee kiintiön suurentamisen puolesta ja vastaan. Humanitaarisen maahanmuuton lopettaminen puolestaan kokonaan - asia jota ns. maahanmuuttokriitikot ovat esittäneet - on taas kansainvälisen keskinäisriippuvuuden ja sopimussuhteiden maailmassa asia, jonka realistisuuden perään on pakko kysellä. Euroopan Neuvoston, YK:n ja Euroopan Unionin sopimusjärjestelmästä irtautuminen tarkoittaisi Suomen kaltaiselle pienelle valtiolle ongelmien poistumisen (ongelmien perussyyt köyhyys ja työttömyys ovat joka tapauksessa olemassa) sijaan käytännössä korkeintaan taloudellisia ja diplomaattisia hankauksia, joista ei olisi loppupeleissä mitään hyötyä kun vain niille diktatuureille, jotka voisivat siivota dissidenttinsä olemattomiin. Kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä irtaantuminen ilman pöllöjä seurauksia on yleensä mahdollista vain suurille ja mahtaville, sellaisille kuin Yhdysvallat ja Venäjä, tai Israelin kaltaisille suurten ja mahtavien silmäterille. Suomi ei ole sellainen maa.
Halla-ahoismi 4:
"Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan."
Tämä on nyt se surullisenkuuluisa repliikki. Joku voi nähdä tässä ongelmana rikokseen kiihottamisen, mutta minä ennen kaikkea olkinukkeargumentoinnin. "Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä" nähdään väkenä, joka ei olisi huolissaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta tai muista väestössä ilmenevistä sosiaalisista ongelmista.
Tässä luultavastikin tiivistyykin perussuomalaisen maahanmuuttokritiikin viiltävän analyyttinen ja realistisen vaihtoehdon vallitsevalle politiikalle tarjoava sisältö.
Tämä kismittää allekirjoittanutta jonkin verran, koska itse näen Suomen valtion maahanmuutto-, maahanmuuttaja-, ja monimuotoisuuspolitiikassa paljon kritisoitavaa ja kommentoitavaa. En haluaisi, että valtiollisille päättäjille tulisi sellainen mielikuva, että olemassaolevan politiikan kritiikki tarkoittaisi sellaista superpallona takaisin pompahtavaa karvalakkikritiikkiä, mikä nyt on kaikkein eniten vallalla. Joskus tuntuu, että Halla-aho on jonkinlainen hallituksen ja valtion salajuoni, jonka avulla perusteellisempi ja osuvampi kritiikki saadaan pysymään piilossa, kun kaikki ihmettelevät sitä, mitä Halla-aho ja muut harrastelijatasoiset "maahanmuuttokriitikot" ovat sanoneet.
Asiaan täysin liittymättä tuon esiin, että olen aina ihmetellyt, miksi ihmeessä Timo Soinia pidetään taitavana reettorina. Hänen sinkkiämpärinsä kolisevat heti tyhjyyttään, kun kysytään, miten palveluita tulisi lähiöissä käytännössä parantaa ja millaisin käytännöin. ”Rahat pois huuheloprojekteilta”, "kissan ollessa poissa hiiret hyppivät pöydällä" – tyyliset konkretian ja tietotaitojen puutetta ilmentävät pelleilyt eivät ilmaise ollenkaan sitä, että ”kansa tietää”, vaan sitä, että kansa on Suomessa todella helposti juksautettavaa sakkia.
Koko maahanmuuttajuuskeskustelu on suhteellisen nopeasti taantunut 90-luvun puolivälin kliseiden tasolle, jossa jokainen maahanmuuttaja tai siltä näyttävä, varsinkin mies, käsitetään potentiaalisena raiskaajana. Keskustelu maahanmuuttajuudesta ja yhteiskunnan ongelmista on typistynyt vain raiskaus- terrorismi- ja kunniamurhakauhistelulla mässäilyyn. ”Kriittisyys” on tästä keskustelusta kaukana kuin poromiehet Saharasta.
Äärifeministinen miesvihamielisyys ja kansallistunteisiin nojaava vierasvihamielisyys ovat lyöneet kättä tietoisina siitä, että suurin osa puheen alla olevista muslimimiehistä ei pysty mitenkään osallistumaan "keskusteluun" tasavertaisena dialogin käyjänä tai mitenkään puolustamaan itseään.
Yleensä kaikkein raflaavimpia ja samalla kauimmaksi totuudesta meneviä heittoja heitetään siitä ihmisestä, joka ei ole paikalla. Näin oli penskana koulussa, ja näin tuntuu olevan nykyisinkin niissä piireissä, joissa poristaan maahanmuuttajista tai islaminuskoisista.
Jos siis halutaan sellainen tila, jossa opitaan tietämään sekä muslimimiesten elämästä että suomalaisen yhteiskunnan säännöistä, pitää tilassa olla sekä muslimimiehiä että suomalaista yhteiskuntaa mielestään edustavia, ja jokaisen pitää kuunnella jokaista aivan kuin kuuntelisi äitiään, vaikka olisi itsellä kuinka paljon työkokemusta ja koulutusta tahansa. Kaikkea sanottua ei ole pakko hyväksyä tai omaksua, mutta toisten päälle purppaseminen, selän takana höpäjäminen sekä halveeraaminen on kiellettyä.
Toivottavasti vaan löytyy riittävästi sellaisia ihmisiä, jotka tällaista tilaa haluaisivat olla luomassa. "Blogistan" ei ole tällä hetkellä sellainen tila.
Lähteet:
Ahlberg, Jan (1996): Invandrares och invandrares barns brottslighet. En statistisk analys. BRÅ-rapport 1996:2. Stockholm.
Iivari, Juhani (2006): "Tuomittu maahanmuuttaja". Helsinki: Stakes, Tutkimuksia 154.
Marshall, Ineke Haen (toim.)(1997): "Minorities, Migrants and Crime. Diversity and Similarity Across Europe and the United States. Thousand Oaks, London, New Delhi: Sage Publications.
Niemi, Hannu; Honkatukia, Päivi; Lehti, Martti (2008): Ulkomaalaiset, maahanmuuttajat ja rikollisuus. Teoksessa "Rikollisuustilanne Suomessa 2007". OPTL:n tutkimuksia 238.
De Haan, Willem (1997): Minorities, Crime and Criminal Justice in the Netherlands. Teoksessa Marshall, Ineke Haen (toim.)(1997): "Minorities, Migrants and Crime. Diversity and Similarity Across Europe and the United States. Thousand Oaks, London, New Delhi: Sage Publications.
Pettersson, Tove (2005): Kriminologiskt perspektiv. Diskriminineras personer med utländsk bakgrund av rättväsendet? teoksessa Christian Diesen, Claes Lernestedt, Torun Lindholm & Tove Pettersson: Likhet inför lagen. Falun: Natur och Kultur, s. 131-179
Diesen, Christian (2005): Processrättsligt perspektiv. Om positiv och negativ särbehandling in straffprocessen. I Christian Diesen, Claes Lernestedt, Torun Lindholm & Tove Pettersson: Likhet inför lagen. Falun: Natur och Kultur, s. 181-390
